Hyvin perinteiseen tapaan Taipalsaaren- ja Parikkalan reservin upseerit
järjestivät sotahistoarian matkan taas 2013. Nyt matka oli nelipäiväinen
ja kohteita oli runsaasti.
Joten laukut mukaan ja bussilla Värtsilän - Niiralan raja-asemalle.
Matkakohteina nyt neljän päivän aikana olivat: Petroskoi - Karhumäki - Poventsa -
Porajärvi - Sortavala - ja Enso. Matkaa yli 1000 km:ä, mutta se
sujuu hyvässä seurassa, hyviä esitelmiä kuunnelleen ja osin
jos perusporukan kanssa oikin hyvin. Matkan rungon muodostaa arviolta
noin 70 %:sti samat matkaajat. Eli me tunnemme toisemme jo vuosien
ajoilta. Tällöin matkaaminen on vieläkin hauskempaa.
Ensimmäinen matka suuntautui Petroskoihin. Mutta sitä ennnen
pidimme tauon heti raja-asemat toisella puolella ja täydensimme
varstojamme.
Koukkasimme kuitenkin Ruskealan kirkon kautta, joka
oli palanut sitten viimekerran. Täällä olimme syöneet vain noin
vuosi sitten maittavan lounaan ja kierrelleet koko kirkon kaikkine
paikkoineen läpi. Nyt jäljellä oli taas kivijalka, josta paikalliset
olivat lähteneet kirkkoaan rakentamaan vain joku vuosi taaksepäin.
Tosi surullista, sillä paikka oli hieno.
Sitten jakui ajomme Petroskoihin. Matkalla oli asutusta siellä täällä.
Talojen piipuista nousi savu ja kaikissa näissä asuttiin.
Toiset olivat karumpia kuin toiset. Kuitenkin moni
morjensti reippaasti meitä matkaajia.
Luoteis-Venäjällä, Äänisjärven länsirannalla. Vuoden 2010 väestönlaskennassa
kaupungin asukasluku oli 261 987. Paikallishallinnossa kaupunki muodostaa Petroskoin kaupunkipiirikunnan (gorodskoi okrug Petrozavodsk).
Venäjänkielisen nimensä Petrozavodsk eli Pietarintehdas kaupunki on
saanut paikkakunnalle perustetun järvimalmia jalostavan rautatehtaan mukaan.
Jatkosodan suomalaismiehityksen aikana vuosina 1941–1944 kaupunkia
kutsuttiin myös nimellä Äänislinna (WP).
Matkan varrella oli myös murheisten risti, joten siinä pysähdyttiin taas
ja käytiin katsomassa paikat täälläkin.
Saparo ja lettipäinen hahmo muistutti meitä edelleen, että
murhetta on ollut kummallakin osapuolella. Täällä on
aina kukkia, tupakkaa, juotavaa ja karkkeja patsaan
juurella.
Sitten tulimme "vanhalle" valtakunnan rajalle jossa oli vielä
merkki pystyssä tästä rajasta.
Tällä rajalla menimme tien reunaan riviin, otimme kirkasta viinaa
komentojen mukaan ja tämän jälkeen lauloimme oikein
isänmaallisen teokset. Oli hyvin lähellä ettei tippa noussut
silmäkulmaan.
Tämä saattoi ehkä tuntua jonkun mielestä jopa hieman
provosoivalta tapahtumalta, sillä päivä on voitonpäivä. Mutta
emme me siitä väliitäneet, me olimme nyt tällä rajalla ja halusimme
kunnioittaa tätä rajaa tällätavalla.
Matkalla seuraava paikka oli Prääsä, tunnettu paikka tuntemattomasta
sotilaasta - JR8:sta.
Prääsä oli pieni kylä Vieljärven kja Petroskoin noin puolessavälissä.
Rauhallinen ja hiljainen kylä joka oli aika tiiviisti asuttu.
Prääsä (ven. Пряжа, Prjaža, karjalaksi Priäžä, aikaisemmin myös Teru)
on kaupunkikunta ja sen keskuksena toimiva kaupunkityyppinen taajama
Taajama kautta kulkee Petroskoi-Värtsilä-tie (WP).
Eikä aikaakaan kun saavuimme Petroskoihin. Heti alkoivat
kerrostalot ja kaupat, laitokset, koulut, jne. tulla mukaan katukuvaan.
Myös julkista liikennettä näkyi kohtalaisen paljon kaupungissa
Sitten ajoimme kaupunkikierroksen päätyen Äänisen aaltoihin. Jos olisi ollut
enemmän aikaa, tai uimahousut mukanana - olisin käynyt ;-)
Ääninen tai Äänisjärvi (ven. Онежское озеро, Onežskoje ozero tai Оне́го,
on toiseksi suurin kokonaan Euroopassa sijaitseva järvi. Se sijaitsee
Luoteis-Venäjällä pääasiassa Karjalan tasavallan alueella.
Järven lounaisosa kuuluu kuitenkin Leningradin alueeseen ja kaakkoisosa
Vologdan alueesen. Äänisen pinta-ala on 9 894 km² ja sen syvin kohta 120 metriä.
Ääninen laskee Syvärin kautta Euroopan suurimpaan järveen Laatokkaan (WP):
Siitä ajoimme hotelli Mask:n joka oli kivenheiton päässä Äänisestä.
Hotelli oli pyöreä torni, joka oli yllättävän hyvässä kunnossa.
Reitti hotellin pihaan oli niin kapea, että ajattelin että on tuo Oka
ihme mies jos se tämän saa tuohon taittumaan - ja kyllä me taas
ihan perille saakka pääsimme. Ihme mies ajamaan bussia. Oka
ajaa minne halutaan ja milloin halutaan. Mikään este ei ole mahdoton,
on mukana jopa pitkospuut Oka:lla jos satutaan tarviimaan.
Ja puhuu kieltäkin, enemmän kuin me muut!
Hotelli on hyvällä paikalla kaupunkiin tutumista ahatellen. Kohtuu
uusi ja huoneet ihan ok. Löytyy pienehkö ravintola ja kaikki toimii
kuten pitääkin.
Ja vaikka täällä ei aina kaikki toimisikaan, nii asioihin on
näillä matkoilla osattava suhtautua "oikein". Ei tänne voi tulla
asenteella minä, haluan, toiveeni on että, jne. Sanonta "maassa
maan tavalla" on otettava kirjaimellisesti.
Heti aamusta alkaen aloitimme toisen kaupunkikierroksen, ja
katselimme kaupungin nähtävyyksiä bussista käsin.
Paljon hienoja rakennuksia ja arkkitehtuuria.
Sitten jatkoimme matkaamme pohjoiseen, Poventsaan. Mutta vielä sitä
ennen piti nähdä O.V. Kuusisen patsas. Ehkä tunnetuin Suomalainen näillä
main.
Ensim matkalla tuli vastaan Kontupohja. Aika teollisuuteen painottuva
pienehkö kaupunki. Joka puolella oli tehtaita ja kaikenlaisia tuotantolaitoksia.
Kaupunki oli tiiviisti rakennettu ja oli aika pienellä pinta-alalla.
ja kaupunkikunta Äänisen luoteisrannalla Kontupohjanlahden perukassa
Kontupohjan kaupunki on piirinsä ja kuntansa hallinnollinen keskus.
Kaupunkikuntaan kuuluu lisäksi Berjozovkan taajama. Itse kaupunkiin
sisältyvät Nigozeron ja Sjurganin asuinalueet. Kaupunki on Pietarista Petroskoin
kautta Murmanskiin johtavan rautatien varrella ja samansuuntaisen
valtatieyhteyden äärellä (WP).
Kontupohjassa oli sellainen jäähalli, että siitä moni olisi kateellinen
vaikka missä päin maailmaa. Aivan uusi ja moderni - ainakin
näin päältäpäin katsoen.
Kaupassa käytiin myös täydentämässä varastoja. Jos vertaa kaupan
tarjontaa meidän tuttuihin kauppoihin niin yksi ero on merkittävä.
Jos meidän kaupassa nestemäistä myytävää koko valikoimasta on noin
15 %:a, niin täällä se on varmaan 75 %:a. Voi olla jopa
osin hankalaa saada leipää, makkaraa tai muuta pikkupurtavaa
kaikista kaupoista, mutta nestemäistä löytyy ihan joka lähtöön.
Tässäki kaupassa oli tämä sama ilmiö havaittavissa, ja oluttahan minä
sitten ostin ;-)
Joku oli tästä kaupasta löytänyt leikattuja, paksuja ja oikein
rasvaisia makkaransiivuja - hän sitten tarjosi minullekin tätä
herkkua. Itse en sitä löytänyt, eikä moni muukaan.
Sitten kohti Karhumäkeä. Maasto ja asutus ja rakennuskanta
muuttuivat toisenlaiseksi. Pieniä taloja siellä täällä keskellä
metsiä ja peltoja. Olivat kuitenkin niputtuneet aina pieniksi
kyläsiksi.
Karhumäki (ven. Медвежьего́рск, Medvežjegorsk) on kaupunki,
Petroskoista pohjoiseen. Kaupungissa on 15 500 ja kunnassa
15 800 asukasta (vuonna 2010) (WP).
Täältä matkan varresta löytyi myös Kivatsun vesiputoukset. Ne sijaitsevat
n. 60 km:n päässä Petroskoista. Putouksen korkeus on vähän yli 10 m:ä.
Kyseessä on Surnujoki joka on muuten 276 km pitkä joki.
Vesiputoukset oli hieno paikka, ehdottomasti käynnin arvoinen paikka.
Oli siellä myös matkamyymälä. Ostin täältä hienoja puusta tehtyjä
voiveitsiä, pieniä helmikoruja ja kaikkea muutakin pikkusälää.
Ennenkaikkea halusin tukea rouvaa joka oli varmaan itse tehnyt näitä
ja hankki elantoaan myymällä näitä täällä - ei niin kovin ruuhkaisessa
turistipaikassa - ja kyseessä oli todella pienet summat.
Sitten matka jatkui seuraavaan kohteeseen, Hirvaksen sota-aikaiselle lentokentälle.
Mikrofoniin tuli setä joka kertoi hienon tarninan sukulaismiehestään,
joka oli toiminut ja sittemmin kuollutkin sotatoimissa tälle kentälle.
Oli taas mahtavaa kun esitelmän piti sellainen henkilö, jolla oli
omakohtaisia kokemuksia ja hän myös kertoili tämän lentäjän
omia ajatuksiaan tästä kaikesta.
Kenttä oli keskellä metsää, ja aika vaikean ja tiheän tien päässä.
Kenttä oli sellaisessa kunnossa, että sinne voisi laskeutua varmaan
vieläkin. Vaikuttava paikka keskellä metsää.
Sitten ajettiin lounaalle Karhumäkeen. Paikka oli hieno hirsinen
ravintola, mutta ei kyltin kylttiä missään. Oli hieman hankaluuksia löytää
perille tähän ravintolaan.
Ruoka oli hyvää, hovimestari puhui kohtuu hyvää suomea - ja olimme
ainot asiakkaat paikassa. Itse asiassa me veimme kaiken tilan ja olimme
varanneet lounaan tähän paikkaan.
Lounaan jälkeen tutustuimme kaupunkiin. Karhumäki oli ns. keskisuuri
kaupunki. Kaupan ja teollisuuden keskittymä tällä alueella. Rakennukset
olivat iäkkäitä ja moni varmaan alkuperäisessä kunnossaan.
Ja sitten ihan Karhumäen keskustan vilinää.
Sitten jätimme Karhumäen ja jatkoimme matkaa koti Stalinin
kanavaa Poventsan kautta.
Poventsa oli kylä jolla ei oikein ollut keskustaa lainkaan. Taloja
oli siellä täällä aika hajanaiseessa muodostelmassaan.
Talot olivat iäkkäistä ja meno Poventsassa oli hyvin rauhallinen.
Täällä tuntui että aika on pysähtynyt paikalleen.
Poventsa (ven. Повене́ц, Povenets) on kaupunkimainen taajama ja
Se sijaitsee Äänisen rannalla 26 kilometriä Karhumäestä itään.
Taajamassa on 2 300 ja kunnassa 4 000 asukasta (vuonna 2012) (WP).
Kuitenkin aivan idyllinen ja toisella tavalla hieno paikka tämäkin.
Sitten olimme jo ihan lähellä Stalinin kanavaa. Paikalla on karu
historia, ei ehkä niinkään sotilaallisesti, mutta muutoin kyllä.
Täällä ei saanut otta kovin paljon kuvia, kaksi tai jopa kolme virkalijaa
seurasivat toimintaamme koko ajan. Täällä oli "kuri" olemassa.
Jalkauduimme kanavalla ja kävelimme sillalle saakka, eli kanavasillalle.
Siinä sitä ihmeteltiin käsin kaivettua kanavaa.
Ja vielä yksi kaikkein keskeisimmästä
Vienanmeren–Itämeren kanava (ven. Беломорско-Балтийский канал,
Belomorsko-Baltijski kanal), lyhyemmin Vienanmeren kanava
lähtevä ja Poventsaan päättyvä kanava on 227 kilometriä pitkä, josta kaivettua
kanavaa 48 km, padottua jokea 97 km, säännösteltyä järveä 80 km ja
sulkuja 19. Se avattiin liikenteelle vuonna 1933. Kanava lyhentää vesitietä
Vienanmereltä Pietariin noin 4 000 kilometriä verrattuna matkaan
Vaikka kanava päättyy etelässä Ääniseen, vesireitti jatkuu järven kautta
Hieno paikka käydä katsomassa, hyvä matkakohde jos täälläpäin on liikkumassa.
Siten ajettiin vainojen hautausmaalle. Tänne on haudattu vainojen
aikana todella monen kansakunnan vainajia. Hautausmaita on
eri kansallisuuksilla vieri vieressä pieni metsä "täynnä". Paikka
veti hiljaiseksi.
Oli tosi sioja paaseja ja sitten tälläisiä ihan vaatimattomia,
eli tikku jossa kukka ja alla nimi. Kaikki yhtä arvokkaita
kuitrenkin.
Sitten lähdettiin majoittumaan hotelli Onezhkajaan Karhumäkeen.
Hotelli oli ok. Huoneet hieman ahtaita. Hyvä akustiikka ruokasalissa,
paras mitä yhtä-äkkiä muistan. Ruokasali oli kuin kirkon katto - kupera ja
tosi korkea. Kaupunki oli niin hiljainen illalla, että ei sinne juuri ollut
syytä lähteä. Siispä otimme pari tuoppia hotellin baarissa ja lähdimme
nukkumaan. Hyvä ratkaisu!
Ja aamusta matkaan kohti Porajärveä. Matkalla kävimme Suomalaisten
luolilla Karhumäessä, hieno paikka. Suuri luolaverkosto joka oli
käytössä sodan aikana; varastointiin, huoltoon ja suojana.
Sitten kohta alkoi lähestyä Porajärvi. Nyt muuttui asumukset tosi
iäkkäiksi. Näissäkin kaikissa asui ihmisiä ihan kun me kotonamme.
Porajärvi (ven. Поросозерское сельское поселение,
Porosozerskoje selskoje poselenie) on maalaiskunta Suojärven piirin
pohjoisosassa Karjalan tasavallassa Venäjällä. Porajärven naapurikuntia
Porajärven kautta kulkee Suojärvi–Jyskyjärvi-rata.
Alueen huomattavin joki on Suunujoki.
Alueella on hyviä kalastus- ja metsästysalueita. (WP).
Porajärvi sijaitsee todella kauniilla paikalla aivan vesistön kainalossa.
Paikka on hieman muuta aluetta korkeammalla harjanteella.
Tämä tie vie Porajärveen ja itse kylä on vain noin 1 km:n päässä
tästä vesipoukamasta.
Porajärvellä oli pieni ravintola/ baari/ kahvila yhdistelmä. Täällä me
nautimme lounaan.
Paikka oli niin eksoottinen, että heti lounaan jälkeen menin ulos
ja kävelin aluetta ympäri. Ei tällaistä paljon enää näe. Kaikki kuulemma
kalastavat ja eläke on riittävä kaikkeen mitä tarvitaan - sanoi paikallinen
mummo, kun keskustelin hänen kanssaan. Hän puhui melko ymmärrettävää
suomea - jota täydensi venäjänkilellä aina välillä.
Koetin antaa hänelle pikkuisen rahaa, mutta ei hän ottanut sitä vastaan.
Sanoi että kyllä me pärjäämme hyvin täällä.
(laitoin hänen kuvansa tähän koska hänen kasvonsa eivät kuvassa näy).
Olipa tosu hieno ja hyvin mieleenpainuva paikka!
Sitten tämä paikka oli pakko jättää, ja lähteä Kollaalle.
Olin valmistellut esitelmäni tälle matkalle - Marokon kauhusta, Juutilaisesta. Kun
olimme lähestymässä Kollaata, niin kerroin mikrofonin kautta kaikille hänen
persoonastaan, lapsuudestaan, sotilasurastaan, ja lopuksi vanhuudestaan.
Oli mahtavaa nyt päästä siihen mäkeen josta hän johti toimintaa.
Tämä se paikka oli ja täällä oli muistomerkki myös näille
sankareille - Kollaalla. Soitin vielä kännykästäni mirkofonin kautta bussissa
täysin autenttisen (n. 5 min) Juutilaisen haastattelun sota-ajoilta,
juuri näiltä kulmiltä. Oli outoa olla täällä, mutta niin riemastuttavaa.
Taistelut alkoivat 7. joulukuuta 1939 ja jatkuivat talvisodan loppuun
13. maaliskuuta 1940. Jälkipolvet muistavat taistelusta sanonnan ”Kollaa kestää”.
Kerrotaan, että kenraalimajuri Hägglund kysyi luutnantti
Aarne Juutilaiselta: ”Kestääkö Kollaa?”. Tähän Juutilainen oli vastannut:
”Kyllä kestää, ellei käsketä karkuun juoksemaan.” (WP).
Täältä jatkoimme hotelli Laatokkaan, Sortavalaan.
Hotelli on ok. Huoneet kohtalaisen isoja ja mukavia. On oma suihku ja WC.
Ruokain on ok. Kaikki siis hotellissa toimii.
Illalla kävelimme sillan yli ja kävimme pistäytymässä eräässä
baarissa porukalla siellä puolella. Kaupungilla oli jonkinlaista
vilinää ja vielä illalla kaupunki oli eloisa. Sitten nukkumaan.
Heti aamusta aloitimme matkamme Lahdenpohjaan. Täällä kävimme
erään kirkon raunioilla katsastamassa paikkoja.
Lahdenpohja oli hyvin tyypillinen pikkukylä pienine kauppoineen
ja tehtaineen. Laajalle alueelle rakennettu, ja talot iäkkäitä.
Lahdenpohjasta ajoimme taas oikein mielenkiintoiseen paikkaan,
Eilisenvaaraan. Täällä oli sota-aikana suuren ja massiiviset pommitukset
koska olimme rautateiden risteysalueella.
Elisenvaara (ven. Элисенва́ара) on maalaiskunta ja sen
Se sijaitsee Soskuanjoen varrella 41 kilometriä Lahdenpohjasta lounaaseen.
Täällä Eilisenvaarassa oli patsaita muistuttamassa meitä siitä,
että läheskään kaikki alueen vainajat pommituksissa eivät
olleet sotilaita - vaan iso osa oli naisia ja lapsia.
Takana mielenkiintoisen värinen Eilisenvaaran asema.
Sitten kokka kohti Hiitolaa. Hiitola oli pieni kylä peltojen keskellä. Täällä
ei ollut kauppoja eikä teollisuutta, varmaankin maatalous ja elintarvikkeiden
kasvattaminen ovat päätoimia täällä.
Sitten Käkisalmeen ja hotelli Korelaan.
Hotelli on Suomalaisen suunnittelijan työtä. Paikka on ihan ok.
Kello oli jo niin paljon, että söimme, otimme pari olutta ja kävimme nukkumaan.
Alkoi jo hieman painamaan usen päivän pitkä reissaaminen - uni teki todella hyvää.
Aamulla ennen lähtöämme kiersimme kaupunkia, joka oli ihan kohtuullisen
kokoinen. Ihmisiä oli heti aamusta liikkeelle paljon ja vilinää oli.
Oli todella kauniita rakennuksia ja sitten niitä "perinteisempiä".
Kokonaisuudessan ihan ok kaupunki tämä käksalmi.
Sitten mentiin jopa hieman surulliselle paikalle, Räisälän kirkkoon ja sen
hautausmaalle. Kaikki kivet oli viety ja niitä oli käytetty vaikkapa talon kivijalkoina.
Kirkko oli ollut muussa käytössä; kirpputori, harrastepaikka, jne.
Kirkko oli tosi kaunis ja kun se kivestä oli tehty, niin se oli
myös hyvässä kunnossa. Mutta hautausmaata ei periaatteessa enää ollut.
Vainajien jäänteen olivat maan alla, mutta eipä sitten muuta ollutkaan.
Paikalle oli sittemmin pystytetty kivi jossa kerrotaan seuraavaa
"Paikka jossa seisot on pyhä"
Sitten Jääkseen ja Ensoon...
Kaupunkikunnan keskuksena toimiva Enson teollisuuskaupunki sijaitsee
Vuoksen varrella aivan Suomen rajan tuntumassa. Ensosta on lähimpään
Suomen puolella sijaitsevaa kaupunkiin Imatralle vain seitsemän kilometrin matka.
Enson kaupunkikunnan pinta-ala on 411 neliökilometriä.
Toiseen maailmansotaan asti Enso kuului Suomelle ja oli osana vuosina
1920–1939 vahvasti kasvanutta Jääsken kuntaa. Lähes koko Jääski luovutettiin
Neuvostoliitolle talvi- ja jatkosotien jälkeen ensin 1940 ja sitten 1944 (WP).
Lopuksi Ensolta Imatralle ja kotiin.
Olipa mahtava reissu. Todella mielenkiintoisia paikkoja kaikki
neljä päivää.
Näin sellaisia paikkoja joista olin kuullut ja lukenut. Kun käy itse paikalla
niin ymmärrys tästä kaikesta lisääntyy huimasti. Todella hyvä matka!
Kiitos matkanjohtaja Osa, kiitos kuljettaja Oka, kiitos
Taipalsaaren- ja Parikkalan reserviupseerikerhot, kiitos
kaikki muut matkaajat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti