Suvorov 2013
Oli tullut taas aika suunnistaa Suvorovin perässä pitkin ja poikin
Etelä-Karjalaa.
Ensin ajoimme Kyyröön, joka oli melko vieras paikka itselleni.
Taustaa: Ruotsin joukot olivat saaneet käskyn marssia valtakunnan itärajalle jo
22.5.1788. Päävoima kokoontui kenraali Kaarle Kustaa Armfeltin johdolla
Elimäelle, eversti Berndt Johan Hastfehrin komentama Savon Prikaati
keskitettiin Mikkeliin. Kesäkuun 9. päivänä Ruotsin sotalaivasto lähti,
kuljettaen 3800 miestä, Suomeen ja saapui 28. päivänä Hankoon.
Kahta viikkoa myöhemmin lähti 85 laivaa käsittävä laivasto kuninkaan johtamana
Tukholmasta kuljettaen 9000 miestä (mm. Henkiprikaati).
Kuninkaan johtama osasto saapui Helsinkiin 2. heinäkuuta. Ruotsin
Suomeen keskittämän armeijan vahvuus nousi täten hieman alle 28000 mieheen.
Kyyrön taistelu:
Venäläisten suuri ylivoima karkotti 11.6. taistelun jälkeen Ristiinan Kyyrössä olevan etuvartion. Kyyröstä voittoisat venäläiset joukot marssivat kohti Mikkeliä. (WP)
Tämä on juuri se paikka jossa Kyyrön taistelu käytiin.
Alueella on hyvä ja selkeä taulu opastamassa
meitä Kyyrön taistelun vaiheista. Paikka on ihan Mikkelintien tuntumassa,
vain n. 1 km pikkutietä sivuun ja olet Kyyrön alueella.
Taistelualueella oli vain yksi silta jota myöden hevosvankkurit
pääsivät ylitse "toiselle puolelle". Tämä oli aikanaan
niin hyvin rakennettu, että se on Kyyrössä vieläkin. Tie oli
kasvanut täysin umpeen tämän molemmin puolin.
Täällä "me" hävisimme ja peräydyimme Porrassalmen suuntaan.
Tässä alla on se aikaa kestävä kivisilta.
Kyyrön jälkeen matkasimme Ristiinaan ja sen Brahenlinnaan.
Brahelinnan rakennutti kreivi
Pietari Brahe Ristiinan ollessa osa hänen
Pietari Brahe oli ilmeisesti käynyt nykyisen Ristiinan paikalla sijainneessa
Pyrhölän kylässä muutamia vuosia aiemmin, eli Savon matkallaan 1639.
Brahelinnaa ei rakennettu puolustuslinnaksi, vaan läänin hallintopaikaksi.
Brahe-suku rahoitti myös seurakunnan kirkon rakentamista (WP).
Brahenlinnassa oli ollut kolme kerrosta. Alhaalla varastot, keskellä
palvelusväki ja ylhäällä ylimystö.
Tässä kuvaa Brahenlinnan muureista.
Täällä oli kuuluisan ja "tyhmänrohkean" Dunckerin (evlut) paasi.
Haän oli pystypäin taistelussa riehuttuaan saanut osuman päähänsä
Paaden teksti "Ei kuolemassa kuole hän" piti paikkansa. Hän elää
meille tarinoiden kautta vieläkin.
Brahenlinnassa oli oma kaivo, mikä oli outoa sillä
linna oli korkeimmalla mäellä mitä alueella on. Paikka
oli huomattavan korkealla verrattuna muuhun lähialueen maastoon.
Brahenkinna oli kauttaaltaan ympäröity muureilla. Täältä
oli hyvä näkyvyys joka suuntaan.
Korkeita muureja joiden päällä oli aikaan hirsikehikot, ja kolme
kerrosta tilaa. Oli täällä myös ns. ampuma-aukkoja, ruutikellari,
varastoja ja muutama kulkureitti linnoitukseen.
Tämän jälkeen jatkoimme Ristiinan kirkkoon. Tämä on siitä
erikoinen kirkko, että se ei ole palanut koskaan. Eli on alkuperäinen,
kaunis, aika pieni kirkko.
Sisätilat olivat idylliset. Ikkunat oliva "vanhaa lasia" joissa saattoi
oikein hyvin nähdä miten lasi on valunut aikojen saatossa. Eli lasi
muodosti paksuhkoja kerroksia sinne tänne juovien muodossa, ja näissä
kohdissa näky oli tummempi kuin muissa kohdissa. Mielenkiintoinen oli
myös lattia, oikeasti ja kirjalimellisesti kirveellä tehty. Jokaisen
kirveenlyönnin jälken näkyi vieläkin paksuissa lattialankuissa. Tänne
ei ole sukkasillaan tulemista.
Kirkko oli kuten aiemminkin kirjoitin, pienehkö. Mutta se oli
sitäkin kauniimpi. Penkit olivat todellisia "ryhtipenkkejä",
todellakin selkä suorassa näissä istuttiin - nimim. testattu on.
Ristiinan kirkolta ajettiin Porrassalmen taistelupaikalle.
Suomalaisjoukot voittivat määrältään ylivoimaiset venäläisjoukot.
Vain viikkoa myöhemmin uudessa taistelussa venäläiset kuitenkin löivät
Kuvan silta jakoi osapuolet toisistaan. Tässä käyttiin erittäin kova ja
tappioita tuottava taistelu. Taistelijat ampuivat vastakkaisiin rinteisiin ja täällä
kaatui paljon taistelijoita. Mikäli Venäläiset olisivat tiedustelleet (kuva alhaalla) oikean
reunan jalan - läpi noin puolimetrisen "järven", - he olisivat päässeet toisen puolen
selustaan - vettä oli vain 0,5 m. Tätä ei kuitenkaan tehty, koska arveltiin että järvi on enemmän
kuin puoli metriä syvä. Niinpä ammuttiin päin, ja otettin kuulaa myös vastaan.
Porrassalmen mäen etelärinteeltä kaadettiin mäntymetsää ampuma-alan
raivaamiseksi alarinnettä kohti. Harjun korkeimmalle kohdalle runsaan sadan
metrin päähän sillasta perustettiin luutnantti Ugglan johtamille kahdelle
kevyelle kolminaulaiselle tykille tuliasemat (kuva ylhäällä). Niiden oikealla puolelle sijoitettiin
Savon jääkäreitä (vahvuus 80) ja näiden oikealle puolelle jatkoksi vielä
osa vapaakomppaniasta (vapaakomppanian täysvahvuus 100).
Tykkien vasemmalle puolelle sijoitettiin Porin rykmentin lähettämä joukko.
Niiden vasemmalla puolelle tuli Karjalan rakuunoiden reservi, noin 50 rakuunaa.
Ensimmäisen linjan taakse jätettiin toiseksi linjaksi vielä
kohtalaisen suuri reservi.
Puolustajia komensi joukon virkaiältään vanhimpana upseerina Porin rykmentin
joka oli aikaisemmin toiminut Savon jääkäreitä komentavana
everstinä Ruotsin armeijassa (WP).
Tässä seisoo näiden Porrassalmen taisteluiden muistomerkki - aivan
edellisen taistelupaikan tuntumassa.
Sitten ajettiin kohti Mikkeliä. By the way - tässä kulmauksessa
räjähti se auto, joka Mikkelin panttivankidraamassa 8. – 9. elokuuta 1986
torin kupeessa räjähti - Maaherrankadulla.
joka päättyi dramaattiseen räjähdykseen
Mikkelin torin laidalla,
yhteydessä Helsingissä kolme
panttivankia, jotka hän kuljetti autolla
Mikkelin torille. Tapahtuma päättyi Takalan räjäytettyä auton, itsensä
ja kuljettajana toimineen panttivangin, Jukka Häkkisen (s.
1961).
Kyseessä oli tekotavaltaan ja loppuratkaisultaan Suomen oloissa
ennenkokematon rikos. Tapauksen jälkiselvittelyjen yhteydessä
viranomaiset joutuivat poikkeuksellisen kovan arvostelun kohteeksi (WP).
Mikkelissä kohteemme oli Päämaja.
Jatkosodan Päämaja perustettiin 18. kesäkuuta 1941. Päämajan keskeisen
valtarakenteen muodostivat ylipäällikkö Mannerheim ja hänen lähimmät miehensä.
Näitä olivat Yleisesikunnan päällikkö, jalkaväenkenraali
Erik Heinrichs,
tykistön tarkastaja, kenraali
Vilho Petter Nenonen,
päämajoitusmestari,
kenraaliluutnantti
Aksel Fredrik Airo, komentoesikunnan päällikkö,
kenraalimajuri
Viljo Einar Tuompo sekä tiedustelujaoston päällikkö,
eversti
Aladár Paasonen. Muodollisesti Heinrichs oli tämän ns. sisärenkaan
muiden jäsenten esimies, mutta käytännössä kukin esitteli oman
vastuualueensa asiat itsenäisesti ylipäällikölle. Heinrichsin vastuulla
olivat sotilas- ja yleispoliittiset sekä siviilihallinnon kysymykset,
Nenosella tykistö ja ampumatarvikehuolto, Airolla operatiiviset asiat,
Tuompolla komentoasiat sekä Paasosella tiedustelu ja vastavakoilu.
Aseman yhtenä merkkinä oli päivittäinen pöytätoveruus ylipäällikön kanssa.
Päämajan Mikkelissä ja lähiympäristössä olleiden toimintojen vahvuus
oli noin 650 henkeä, mutta kun mukaan lasketaan tarvittavat viesti-,
vartio- ja huoltoyksiköt, kokonaisvahvuus oli noin 2 500 henkilöä.
Päämajan viestiliikenteen hoiti
Viestikeskus Lokki.
Päämaja muutettiin takaisin Puolustusvoimain Pääesikunnaksi 4. joulukuuta
1944, jolloin puolustusvoimat siirtyi rauhanajan kokoonpanoon (WP).
Tässä päämaja tänään.
Tämä kuva alla on Airon työhuoneesta.
Minä ja Marski päämajassa. Marski on minua
hieman pidempi ;-), mutta Airo lyhempi!
Mikkeliä pommitettiin rajusti, koska tiedettiin että
täältä johdetaan Suomen armeijaa, täällä oli rautatie, ja
lentokenttä. Kuvassa Mikkeli pommitusten jälkeen.
Ei kovin montaa ehjää taloa.
Päämajamuseossa on myös ns. siviiliosasto. Täällä kerrotaan
Suomesta siviilin silmin - ja kotirintamalta. Täällä on pula-ajan
vaatteita, työvälineitä, ruokakortteja ja vaikka mitä. Tämä
osasto kannattaa ehdottomasti myös tsekata kun täällä on.
Tässä on Mannerheimin työhuone. Huone on autenttisessa asussaan -
ja tämän erottaa meistä "vierailijoista" lasiseinä. Pöydällä on mm. aidot
Marskin silmälasit.
Marskin huone oli tehty perinteiseen koululuokkaan, ja täällä
oli mm. täytetty pöllö, kirjoja ja kaikkea muutakin mitä
nyt sen ajan koululuokassa saattoi olla.
Päämajan jälkeen menimme miltei vastapäätä sijaitsevaan
Lokkiin, joka oli louhittu kallion sisään.
Viestikeskus Lokki oli jatkosodan aikana
Mikkelissä toiminut
Päämajan viestikeskus. Lokin toimitilat sijaitsivat
Naisvuoreen louhitussa
Viestikeskus Lokki oli viralliselta nimeltään Päämajan yleisesikunnan viestikeskus.
Se toimi Päämajan yleisesikunnan viestitystoimiston alaisuudessa. "Lokki" oli
sekä päämajan että viestikeskuksen
peitenimi, koska päämajan viestintä kulki
jälkimmäisen kautta. Päämajassa komentoesikunnan päällikkönä toiminut
Viestitystoimisto käsitteli tulevia ja lähteviä kirjelmiä, sanomia ja puheluita.
Välitystehtävänsä lisäksi toimisto tilastoi ja tarkkaili viestiliikennettä (WP).
Täällä oli aivan kaikenlaisia viestijärjestelmiä ja laitteita.
Myös päämajan sisäisen
puhelinluettelon ylläpito kuului sen tehtäviin. Puhelinluetteloa täydensi "Tieto-puhelin", joka vastasi päämajan henkilöiden sijoituspaikkoja ja numeroita koskeviin tiedusteluihin ja jolla oli organisaation ajantasainen rakenne hallussaan.
Tässä käytävää maan alle Lokkiin.
Täällä on kaksi asiaa jotka ovat täysin alkuperäisiä vielä tänäänkin; nämä
johdot, sekä punainen sähköjohto "katossa".
Lokin n. puolivälissä on tyhjä luola. Tätä ei ole vielä
rakennettu, koska ei ole löydetty tarkkoja rakennepiirroksia
luolan huoneista tai sen toiminnoista. Mitään ei tehdä täällä,
ellei se vastaa täysin alkuperäistä. Siis jos sinulla on piirrokset
Lokin tästä luolasta, toimita ne Mikkeliin - siten tämäkin
rakennetaan ;-)
Ja tässä sitä punaista sähköjohtoa, joka on
täysin koskemattomana ja on alkuperäistä.
Tässä oli mielenkiintoinen salakirjoituskone. Koska Suomessa
harrastettiin laajasti pianon soittoa, ajateltiin että pianomaiseen
muotoon rakennettu salakirjoituskone oli helppo käyttää.
Lopputulos oli se, että vain muutama hemmo osasi käyttää tätä
tehokkaasti - vaikka olikin pianomainen.
Puhelinkeskus - yhden välittäjän työpiste.
Puhelinkeskus - usealle välittäjälle, yksi oli edelleen työnsä touhussa.
PS. se en ollut minä.
Erilaisia johtamis- ja viestilaitteita oli paaaljooon.
Sähkökatkojen varalle oli tälläinen käsivoimalla sähköä
tuotava kone. Tästä kampea kiertämällä sai sen verran
sähköä, että viestiväline toimi.
Päämajan ja Lokin jälkeen ajoimme Rantasalmelle.
Täällä tutustuimme ensin Pekka Lipposen historiaan ja tarinaan
tämän Lipposen patsaan juuressa.
Pekka Lipponen on nimimerkki
Outsiderin, oikealta nimeltään
Aarne Haapakoski (myöhemmin nimimerkistä tuli Haapakosken ja
seikkaillut romaaneissa, kioskilehdissä, sarjakuvissa, kuunnelmissa ja elokuvissa.
vuonna
1945. Koko kansan tuntemiksi hahmot tulivat erittäin suositussa,
tammikuussa 1945 alkaneessa radio
kuunnelmassa Kalle-Kustaa Korkin
seikkailuja. Kuunnelmaa esitettiin radiossa keskipäivän aikaan viiden minuutin
mittainen jakso, joka päättyi Korkkia tulkitsevan
Wilho Ilmarin murahdukseen
"Jatkuu huomenna". Päivittäiset viiden minuutin pätkät esitettiin sunnuntaisin puolen tunnin mittaisena koosteena.
Alun perin päähenkilöksi suunniteltu Korkki joutui antamaan nopeasti
enemmän tilaa Lipposelle. Suuri ansio tästä lankeaa näyttelijä
Oke Tuurille,
joka onnistui tekemään Pekasta niin selkeästi erottuvan hahmon
inhimillisine heikkouksineen, että Suomen radiokuunnelmia kuunteleva
kansa oli myyty.[Kuunnelmasarja jatkui Haapakosken kuolemaan saakka,
vuoteen
1961. Jotain sarjan suosiosta kertoo se, että radion
kuuntelijoista yli 90 % oli kuunnellut Lipposen ja Korkin seikkailuja (WP).
Kaffipaussin jälkeen - Rinssi everstissä - ajoimme minulle
erittäin tärkeään paikkaan, Haapaniemelle. Täällä oli saanut
alkunsa sotakoulu, jossa tuotettiin upseereita armeijaan.
Paikka oli hyvin pienen hiekkatien päässä, oli jopa usko loppua,
ei se täällä voi olla. Mutta olihan se tuon valkoisen aidan luona.
Paikalla oli paasi kertomassa, että 1779 - 1819 täällä
toimi Suomen ensimäinen sotakoulu. Täällä siis minun ammattini
ensimäiset sotakouluopiskelijat opiskelivat "minun" ammattiini.
Huima paikka.
Haapaniemen sotakoulu, myöh. Haapaniemen kadettikoulu,
Haapaniemen topografikunta, Haapaniemen kenttämittauskoulu oli
vuonna 1780–1819 toiminut kadettikoulua vastaava oppilaitos. Koulu toimi
yksityinen upseerikoulu. Hän teki aloitteen Haapaniemen perustamiseksi.
mutta toiminta laajentui 1782 käsittämään koko Suomen.
toimintaansa sitten vuoteen 1808, jolloin oppilaat siirrettiin kersantin
arvoisina liikekannalle pantuihin joukkoihin. Siinä vaiheessa koulun
oli läpäissyt 210 oppilasta. Tunnetuin koulun johtajista on
everstiluutnantti
Samuel Möller (johtajana 1783–1788 ja 1791–1799).
Sodan päätyttyä koulu jatkoi toimintaansa nimellä Haapaniemen topografikunta,
ja 1816 se laajentui kadettikouluksi. Koulussa sattui tulipalo 1818, jolloin se
siirrettiin Haminaan ja se sai nimekseen
Suomen kadettikoulu. Koulun sijaintipaikalle Haapaniemeen pystytettiin 1931 muistokivi (WP).
Kun nyt katsoi tarkasti niin maaperässä saattoi vielä nähdä sen
alueen, jossa itse rakennus oli ollut. Kivijalan jäännöksiä
oli tämän paikan kohdalla.
Olipa kyllä paikkaan laitettu sotakoulu. Mutta kaksi syytä puoltaa tätä paikkaa;
1) täältä ei hummaamaan voinut lähteä, koska matka oli
valtavan pitkä seuraavaan maalikylään, ja 2) maasto ympärillä
oli sellaista, että se soveltui vaikka minkälaiseen harjoitustoimintaan - teksisi
sitä vielä tänäänkin.
Sitten ajettiin Rantasalmen kirkolle ja sen hautausmaalle. Täällä yksi
ympyrä sulkeutui. Olin käynyt aiemmin Laatokalla Petäjäsaaressa,
jossa oli Rantasalmen miehiä taistelemassa. Nyt olin siinä
pisteessä, johon heitä (epäonnisia) vainajina tuotiin. Olin jopa nähnyt yhden vainajan
maalliset jäänökset Petäjäsaaressa. Tämä on se paikkakunta
josta nämä sankarit keskelle Laatokkaa läksivät, ja tänne heidät
takaisin tuotiin. 11 taistelijaa pääsi omin jaloin pois
saaresta.
Tämä muistomerkki on rakennettu Petäjäsaaressa kaatuneille.
Oli hienoa päästä nyt tähän päätepisteeseen Petäjäsaaren seikkailun jälkeen.
Tämä tarinan historia umpeutui nyt kohdallani. Kumpa näin
kävisi kaikkien kohteiden kanssa, että näet ja kuljet koko tarinan alusta loppun.
Samanlaisen laatan juurelle laskimme Petäjäsaaressa Laatokalla kukkalaitteen
sotilaallisin menoin.
Täälä jatkoimme hieman hartain mielin Parkunmäelle ja sen
tosi massiivista muistomerkkiä kohti.
15 kilometriä Rantasalmen kirkonkylältä kaakkoon.
johtamat ruotsalais-suomalaiset joukot valtasivat venäläisten sotaleirin
Hiishongan mäellä ja murskasivat kenraalimajuri
Wilhelm von Schultzin johtaman yli tuhannen miehen venäläisjoukon (WP).
Ja tässä on juurikin tämä Hiishongan mäki.
Täällä on opastaulu jossa kerrotaan taisteluista ja sen vaiheista.
Muistomerkki oli (Suomessa) massiivisin muistomerkki
jolla olen käynyt. Korkeutta n. 10 metriä, ja leveyttä tästä
puolet. Muistomerkin sisään pääsi, ja tietenkin minä
kapusin päälle saakka.
Tässä portaat jotka kulkevat muistomerkin sisäpuolella.
Ja tässä sama, mutta alaspäin.
Muitomerkin päällä oli valettu tasanne - n 10 neliötä - täältä
katselin taistelupaikkoja ja ympäristöä Parkunmäessä.
Sitten alkoi kotimatka Puumalan sillan alla olevan
kahvilan kautta.
Puumalan sataman laiturissa oli samanlainen vene
kuin on kotikuntani vaakunassa - Taipalsaaren vaakunassa.
Kolmimastoinen vene, josta mastot lähtevät
ikäänkuin samasta pisteestä.
Tästä oli pakko ottaa kuva.
Puumalan sillan ylitys on huima, mahtavat näkymät tältä
korkealta sillalta jokapuolelle.
Sillan korkeus on 31 m.
Kokonaispituus on 762 m.
Sillan leveys 13 m.
Rakennusvuosi 1995.
Sitten ajettiin Lappeenrantaan ja matka päättyi tänne.
Hieno reissu, paljon todella mielenkiintoista nähtävää. Päivä
oli ollut pitkä, koska olin kotona vasta puoli 9:n aikaan. Mutta
ei haitannut. Olin taas sivistänyt itseäni ja kokenut aivan mahtavia kohteita
koko päivän ajan.
Kiitos matkanjohtaja Osa, kiitos muut matkaajan. Ja kiitos
Suvorov - jonka jalanjäljillä olimme taas olleet.
