Suvorov sotahistorian reissu 2010

 

Suvorov 2010

 

Olin mukana Suvorov sotahistorian matkalla 2010. Nämä retket
liikkuvat Venäläisen kenraali Suvorovin toimien piirissä täällä
Suomessa.

Aleksandr Vasiljevitš Suvorov  24. marraskuuta 1729 Moskova
– 18. toukokuuta 1800 Pietari) oli venäläinen generalissimus.
Suvorovia pidetään yhtenä suurimmista sotastrategeista, ja hänet tunnetaan
yhtenä harvoista sotapäälliköistä koko maailmassa, joka ei hävinnyt
yhtään käymäänsä taistelua.

Suvorov pestautui Henkikaartin Semjonovin jalkaväkirykmenttiin sotamieheksi
1742 ja aloitti palveluksensa 1748. Hänestä tuli Inkerin rykmentin luutnantti
1754, ja hän osallistui seitsenvuotisessa sodassa (1756–1763)
mm. Kunersdorfin (12. elokuuta 1759) ja Berliinin (1760) ja
Kolbergin (16. joulukuuta 1761) taisteluihin.

1762 Suvorov komennettiin everstin arvoisena Astrahanin jalkaväkirykmenttiin
ja seuraavana vuonna Suzdalin rykmenttiin, missä hän palveli vuoteen
1769 saakka. Hän osallistui vuotta aikaisemmin alkaneeseen Puolan vastaiseen sotaan.
Hänet ylennettiin 1770 kenraalimajuriksi ja 1773 kenraaliluutnantiksi.
Hänet komennettiin ensimmäiseen turkkilaissotaan (1768–1774), missä hänen
joukkonsa valtasivat Turkutain ja Hirsovin linnoituksen, mitä
onnistuttiin puolustamaan. 20. kesäkuuta 1774 hänen joukkonsa
voittivat 60 000 miehen Turkin armeijan Kozlujissa.

1787 Suvorovista tuli komentaja toiseen turkkilaissotaan (1787–1792).
Suvorov osallistui menestyksellä myös Napoleonin sotiin.
Hän sai generalissimuksen arvon komennettuaan Venäjän ja Itävallan armeijoita
voitokkaan Italian Alpeille suuntautuneen sotaretken aikana vuonna 1799.

Venäjän Ruotsia vastaan käymän Kustaa III:n sodan (1788-1790)
 jälkeen rakennettiin Vanhan Suomen alueelle kenraali Suvorovin johdolla
voimakas Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmä suojaamaan keisarikunnan
pääkaupunkia Pietaria.

Suvorov kuoli 1800. Hänet haudattiin Aleksanteri Nevskin luostarin alueelle,
Neitsyt Marian Taivaaseenastumisen kirkkoon. Omasta toivomuksestaan
haudalla oli vain messinkilevy, joka vaihdettiin 1800 -luvun puolivälissä
 laattaan, jossa on kirjoitus: "Zdes lezhit Suvorov"("Tässä lepää Suvorov").
 Suvoroville on omistettu oma museo Pietarissa. (WP)

Tämän miehen suomen vaiheita me pohdimme ja kuljemme samoja
paikkoja "kuin hän kulki" täällä toimiessaan.
 

Matkamme vei meidät ensin Kärnäkoskelle ja sen
linnoitteiden maailmaan.

Tässä kuvassa on Kärnäkosken alueen laajin ja suurin linnoite.

 

Kärnäkoskella oli yhteensä n. 500 metrin matkalla linnoitetta. Linnoitteet
olivat kahdella eri suunnalla; mantereen ja Saimaan suunnalla.
Täältä kyettiin hallitsemaan Savitapialeen suuntaan
menevää tietä sekä Saimaan suunnalla Lappeenranna
suuntaan menevää väylää.

 



 

Tässä alla on kuvaa linnoitteen sisältä. Linnoite oli

rakennettu siten, että valleilta kykeni ampumaan sivuille

joka suuntaan. Linnoituksen sisällä on erilaisia lohkoja,

osassa oli mieheistöä, osassa ruutia - elintarvikkeita -

ja miehistöä. Varsin paha olisi ollut vallata tämä

linnoite. Linnoite sijaitsee muuta aluetta ylempänä,

joten sieltä maastollisestikin hallitsi aluetta. 

Täällä oli pitkiä linnoitevalleja joiden suojissa
kykeni myös siirtymään linnoitteen eri osasta toiseen osaan.
Täältä kykeni valvomaan myös vesialueita, taisi täällä
olla jopa oma kaivokin.
Aika isoja laitoksia keskellä metsää.
 



 

Opastaulut ovat paikalla kertomassa linnoitteesta ja sen eri osista.

Näissä oli hyvin tietoa linnoitteen kokonaisuudesta.

Sitten kun kävelimme sotavenesatamsta maalinnoiteseen niin
minä onneton kävelin ruohonleikkurin pas...
Ehkä tämä on juuri se lammas. Näitä oli siellä jonkin verran hoitamassa
maisemointia.

 



 

Lammas (Ovis aries) on sorkkaeläinten (Artiodactyla) lahkoon kuuluva

nisäkäs. Lammasta pidetään muflonin kesynä muotona.

Lammas kesytettiin Lähi-idässä noin 10 000 vuotta sitten.

Kesylampaita on yli 800 rotua. Vuonna 2007 Suomessa lampaita oli noin 119 000

ja lampoloita noin 1 900. Suomessa lampaita voi usein nähdä maatiloilla,

maaseutunäyttelyissä ja kotieläinpuistossa. Lammaskarjan kasvattajaa

kutsutaan lampuriksi. Uroslammasta kutsutaan pässiksi, naaraslammasta

uuheksi, nuorta lampaanpoikasta karitsaksi ja kuohittua pässiä oinaaksi.

Lammas elää keskimäärin 10–12-vuotiaaksi. Vanhin lammas oli kuollessaan

23 vuoden 7 kuukauden ja 28 päivän ikäinen. Lammas on laumaeläin ;-)

(WP).

Tämä oli tienposkessa muistuttamassa Suvorovista.

 



Käsin kaivettua kanava keskellä metsää, huima juttu.
Tänne oli kaivettu kahden vesiväylän väliin (n. 1 km) - käsin
tietenkin - sellainen kanava että sotalaivat pääsivät nopeasti
vesistöstä toiseen vesisitöön metsän läpi. On tässä muutama
lapiollinen maata pitänyt siirtää että valmiiksi on tullut. Oli
muten aika syväkin tämä kanava, kova juttu!

 



Tässä kuva satamasta jossa sotalaivaston laivat olivat parkissa. Tämän
poukaman satamapaikkaan mahtui muistaakseni yhdeksän laivaa vieri
viereen. Tästä ne ovat startanneet - ihan linnoituksen "alapuolelta" kun
käsky on käynyt. Enää en oikeastaan ihmetellyt miksi Suvorov ei ollut
koskaan hävinnyt ainuttakaan taistelua. Kaikki oli mietitty, suunniteltu
ja vaivoja säästämättä valmisteltu - lähes kaiken mahdollisen varalle.
Oli muuten laituripaikat säilyneet aika hyvin koko tämän ajan - nämä
veden alla olevat osat. Selkeästi näki jokaisen puutapin ja rakenteet.

 



 

Saimaan soutulaivasto oli venäläinen laivasto-osasto, joka aloitti toimintansa

Lappeenrannassa vuonna 1788 alkaneen Kustaan sodan aikana.

Saimaan laivasto oli osa Lappeenrannan venäläistä varuskuntaa.

Lappeenranta oli joutunut Venäjän valtaan Turun rauhassa vuonna 1743 ja

oli nyt venäläinen varuskuntakaupunki Ruotsin rajan tuntumassa.

 

Saimaan sotalaivaston tehtävänä oli järjestellä kuljetukset sisäreiteillä,

vastata erityisesti maihinnousuoperaatioiden sotajoukkojen kuljettamisesta ja

raja-alueen vesistöjen vartioimisesta. Laivaston satama sijaitsi Lappeenrannan

 Tyysterniemessä.

 

Laivaston tunnetuimmat alukset olivat tykkijollia, joilla oli yksi tykki,

2–3 mastoa purjeineen ja 18–30 airoa. Vuonna 1795 tuolloinen Saimaan

laivastokomentaja Mihail Borisov kertoi, että hänen komennossaan oli 88 alusta.

Näistä yhdeksän oli suuria tykkisluuppeja, seitsemän tykkijollia,

kuusi maihinnousualusta ja yksi oli salaperäinen "konevoimainen alus Josef".

 

Saimaan laivasto lakkautettiin Suomen sodan jälkeen. Sen ylläpito oli

käynyt tarpeettomaksi, kun Suomen alue liitettiin kokonaisuudessaan

 osaksi Venäjän keisarikuntaa eikä Ruotsin ja Venäjän raja enää

 kulkenut Saimaalla (WP).

 

Sitten tuli lounasaika. Grilli esiin ja eväät kanssa. Lounaan söimme

sellaisessa paikassa että hupsista! Söimme ne nimittäin vanhassa

myllyssä, ikivanhojen lattialautojen päälle kyhätyissä

pöydissä. Todella erikoinen paikka. Jäi mieleen elävästi.

 

Täällä myllyssä ol vielä paikallaan mm. Kärnäkosken myllyn jauhinkivi.

Kuva ei anna oikeutta sen massiiviselle koolle.

Kyllä tällä jauhoksi muuttuu vaikka pienet kivet.

Paikka oli "virallinen", siitä oli rätinkikin vielä seinässä.

 



Tämä on se paikka jossa me söimme lounaan. Aika
eksoottinen paikka nykyajan ihmisille. Meitä mahtui tänne noin
40 ihmistä lounastamaan. Tämä paikka näytti siltä "sisältäpäin",
että toiminta on lopetettu vasta pari viikkoa sitten koska kaikki tavarat
olivat ns. paikallaan. Tämä paikka vaikutti siltä, että ei kun
jauhamaan, kaikki olisi voinut vaikka toimia!

 



 

Lounaan jälkeen matkattiin seuraavaan linnoitteeseen, Taavetin linnoitealueelle.
Paikka on miltei Taavetin keskustassa, ja aivan päätien vieressä.
Olin ajanut ohi tästä satoja kertoja, mutta en tiennyt että tässä on tälläinen ja
näin iso linnoite.

 



Alue oli laaja kuten Kärnäkoskellakin. Täällä oltiin
pidetty silmällä Lappeenrantaa kulkevaa tietä. Kaikki asemat - ainakin
melkein kaikki - olivat päätiele päin. Täällä oli mm. 102 tykkiasemaa,
ja sadoille jalkaväkiampujille tuliasemat.

 



 

Linnoitteen sisällä oli ollut miehistölle erilaisia tiloja, ruutikellari,

muonavarastoja, vastahyökkäysreittejä, jne. Hyvin organisoidulle

joukolle tehokas suoja ja linnoite. Linnoite oli myös hyvin laaja,

noin 500 metriä tien suuntaisesti se jatkui.

 

Täällä oli vielä muutamia vanhoja rakennuksia pystyssä. Eivät

nämä tietenkään linnoituksen "ajoilta" olleet, mutta hyvä ettei

kaikkea vanhaa pureta - vaan jätetään aloilleen ja koskemattomaksi.

Täällä oli myös pikku museo aivan Taavetin linnoitteen kupeessa. Tätä
en tiennyt täällä olevan. Tottakai tänne piti heti päästä.

Museossa oli tosi paljon - aika tiiviisti - esillä tavaraa. Osa oli
50 ja 60 - luvuilta ja osa huomattavan paljon vanhempaa.

 



Mielenkiintoinen etenkin oli yhdestä puusta tehty pöytä. Tämän pöydän
kokonaisuudesta löytyi vain puunauloja. Ketkähän kaikki tämänkin
pöydän yllä ovat aterioineet?

 



Kouluakin täällä oli käyty. Muistan itsekin nämä
pullot oikein hyvi. Ollenssani 1 ja 2 luokalla peruskoulussa, oli
meillä samanlaiset. Silloin vielä 70-luvulla koulussa opetettiin
sulkakynällä kirjoitamista. Onneksi olin oikeakätinen...
Kolamnnella luokalla tämä oppaine jäi minulta pos.

 



Asepuku näytillä museossa. 6-kersantti!

 



 

Tästä museosta ajoimme sitten Ukko-Pekan kotimuseoon. Tämän
paikan kyltin olen usein nänhyt 6-tien varressa ja ihmetellyt, että
mitähän tuollakin on. Nyt olin paikalla tarkastamassa tilanteen.

Pehr Evind Svinhufvud (15. joulukuuta 1861 Sääksmäki –
29. helmikuuta 1944 Luumäki) oli itsenäisen Suomen ensimmäinen
valtionhoitaja 27. toukokuuta 1918 – 12. joulukuuta 1918 ja Suomen tasavallan
 kolmas presidentti (2. maaliskuuta 1931 – 1. maaliskuuta 1937).
Hän oli puoluetaustaltaan nuorsuomalainen. Vuonna 1918 hänestä tuli
kokoomuslainen, puolueen perustamisen jälkeen (WP)



Ukko-Pekan kotimuseeon vie hänen mukaansa nimetty tie.

 



Kaunis päärakennus jonka kohtalosta on käyty vilkasta keskustelua
viime aikoina. Tukiosuudet on uhattu ottaa pois tältä
museolta - ei tunnu hyvältä.
Museossa on paljon nähtävää ja koettavaa. Ja kun meidänkin
oppaan toimi kolmannen polven Ukko-Pekan "jälkeläinen", oli
opastus ja taustoitus kaikkeen aivan mahtavaa.

 



Ukko-Pekan olohuone. Täällä oli matkamuistoja
ja lahjoituksia ympäri maailmaa. Mahtavan hieno huone - ja
koko talo.

 



Maalauksia oli kaikilla seinillä.

 



Tässä talon isäntäväki kuvassa.

 



Ukko-Pekan työhuone.

 



Matkamuistoja ja lahjoituksia oli lattiapintaan saakka.

 



Ukko-Pekan muistomerkki on myös täällä.

 



Ukko-Pekan ampumarata oli mielenkiintoinen paikka.
Päärakennuksesta vain vähän matkan päässä veden ääressä
oli Ukko-Pekan ikioma ampumarata. Täällä hänellä oli
ollut tauluja ja muita maalilaitteita, ja tätä
kivikkoa vasten hän näihin ampui. On siinä
saattanut jokin kimmarikin kivistä tullut, mutta
tuskin kukaan sitä pahemmin Ukko-Pekalle valitteli.

Säilyttäkää tämä paikka; "aikanaan hän piti meidän puoliamme,

nyt on meidän vuoro".

 

Näin oli Suvorov reissu tehty. Lähihistoriaa parhaimmilaan.

Se pitää paikkansa että lähelle ei aina näe hyvin. Kuitenkin

aivan lähellä on uskomattoman hienoja ja historiallisia

paikkoja. Näihin vaan pitää lähteä.

Kyllä nytkin taas kannatti lähteä.

 

Kiitos matkanjohtaja Osa, kiitos muut

matkalaiset.