Sivun näyttöjä yhteensä

17 elokuuta, 2012

Ruunaalla patikoimassa 2012

 
Ruunaalla 2012 patikoimassa
 
Ruunaan retkeilykeskus sijaitsee Lieksassa Ruunaan retkeilyalueen
keskellä Lieksanjoen rannalla, lähellä Venäjän rajaa, aivan Neitikosken
partaalla.
 
Lieksanjoki alkaa Venäjältä Lieksanjärvestä ja laskee Pieliseen.
Ruunaalla siihen liittyy Tuulijoki joka alkaa Venäjän Tuulijärvestä.  
Ruunaan koskialueella on 7 koskea 16 km matkalla. Neitikoski on
koskialueen keskellä ja tunnettu "stopparistaan," jossa koskimelojat
taituroivat lähes päivittäin. Tämä stoppari tuli koettua aivan
henkilökohtaisesti kaksi kertaa - oli muuten nimensä veroinen.
Kumilautta nousi täysin pystyyj ja tuntui että se jäi siihen
paikalleen. Oli aika työ pysyä kyydissä - eivätkä
kaikki pysyneetkään ;-)
 
Yläpuolella on Paasikoski ja Haapavitja,
alapuolella Kattila-, Murroo- ja Siikakosket. Melontaan ja kanoottivaelluksiin
löytyy runsaasti eri tasoisia vesireittejä ja koskia.
Kaikki edellä mainitut alapuolen kosket tuli koluttua läpi
tällä samaisella kumiveneellä.
 
Tukikohtamme oli Raunin majat. Tähän kokonaisuuteen
kuuluvat iso hirsinen "tupa/ majoitustila", pienempi
vastaava, sauna, ja keittiö sekä ruokailutilat.
Hieno paikka ja hienolla paikalla, aivan veden kupeessa.
 

Lähdimme siitä sitten Neitikoskelle. Olin kullut että
se on aika raju koski kaikkineenkin. Joessa oli
yhteensä neljä - viisi eri koskea, joista juuri nämä stopparit
olivat kovimmat.
 
Saimme noin puolen tunnin opetuksen rannalla kumiveneen kipparilta,
joka istui peräsimessä koko ajan ja huuteli meille ohjeita: koska
soudetaan, mikä on tahti ja kumpi puoli soutaa, ja kumpi huopaa, jne.
Myös se, mitä tehdään jos joku on ns. yli laidan. Myös se treenattiin.
Tätä kaikkea tehtiin sitten koko ajan vedessä; vuoroin oikealla, vasemmalla jne.
Tutuksi tulivat myös komennot yksi, kaksi, kolme...
 
Tässä alakuvassa on kosken niska, täältä lähdimme veneellä
kohti tuntematonta. Tässä vaiheessa tuntui, että huhu huh!
Kaikkeen sitä tulee lähdettyä.


 
Ja tässä ollaan aivan alussa, vielä osaamattomina - mutta
ei mennyt aikaakaan kun olisi jo pitänyt osata vaikka mitä. Pakko
on hyvä motivaattori, oli pakko osata tai muutoin joki olisi
vienyt mennessään, tai pahimmassa tapauksessa kaatanut koko
hökötyksen - ja meidät mukanaan hyiseen veteen ja virtaan.


Muutaman tunnin jälkeen pääsimme rantaan taas. Osa
täysin märkinä (ne jotka kolusivat koskissa lautan pohjia), ja
osa vähemmän märkinä. Kukaan ei ollut aivan kuiva. Mahtava kokemus, joka
nosti pulssijn ajoittain ainakin 200:n. Kannattaa
ehdottomasti kokeilla tämä juttu jos täällä saakka on.
 
Oli hienoa päästä nappaamaan pikku konjakki aikamoiseen
horkkaan, olihan aivan syyskuun loppu, ja ilma
oli aika raikas - ja me olimme märkiä.
Tähän kotipesään äkkiä, naukku konjakkia ja sitten saunan lämpimään.
 


Siellä se sauna alhaalla jo alhaalla odottaa. Savu-sellainen. Ilta
alkoi tulla ja aurinko oli jo aika alhaalla.


Jäinpä siihen vielä hetkeksi ajattelemaan päivän
laskuja ja kaikkea muutakin, keskelle metsää yksin - oli aivan hiljaista
ja tuulen suihkeen puissa kuuli hyvin selkeästi.
 


Ilta-aurinko laskeutui jo veden ylle.
 


Saunan jälkeen nautimme itse valmistamamme päivällisen. Oma suosikkini
oli kaverin laitama sienikeitto. Aivan mahtavaa keittoa!
Söimme, lauloimme, ja vietimme iltaa yhdessä noin
puoleenyöhön saakka. Sitten nukkumaan, koska aamusta
alkoi "kova patikkapäivä"
 

Seuraavana aamuna heti aamunhämärissä aloitimme n. 25 km:n mittaisen patikan Ruunaan
alueilla ja sen reitistöillä. Oli hienoa kun sumu oli vielä alhaalla ja sen
keskellä reippailimme reput selässä. Repussa oli juotavaa, syötävää ja
vähän vaihtovaatetusta.



Kyllä nämä erämaat ja eräalueet ovat kauniita. Täällä
on hiljaista ja rauhallista. Vain veden solina kuuluu voimakkaana
äänenä halliten ympäristöä.
 


Olimme patikoineet jo aika matkan, mutta aina vaan sumu
hallitsi maisemaa veden yllä. 


Täällä Ruunaan maisemissa on tosi hyvin rakennettu pieniä
laavuja ja tulipaikkoja polkujen varsille. Näihin voi pysähtyä ja
keittää vaikkapa kahvit, tai paistaa makkaraa itsetehdyillä tulilla.
Niissä paikoissa missä on mentävä joen yli, on veneet valmiina.
Soudetaan veneellä yli ja jätetään toisella veneellä se toinen vene
taas seuraavaa varten "alkuperäiselle" rannalle. Hienoa logistiikkaa!
Ylitimme kolme kertaa joen patikkamme aikana.



Luonto on täällä koskematonta. Jos puu jonnekin on kaatunut, siinä se on.
Ainoa poikkeus on se, että jos se on kaatunut polun tai pitkospuiden päälle,
se on tältä osin katkaistu, että patikoijat pääsevät sen ohi.
 


On myös rakennettu pieniä siltoja kosteiden paikkojen yli, sekä
niiden paikkojen yli, mistä suurehkot ojat virtaavat joen uomaan kiinni.
Ei täällä juuri kengät kastu, ellei ota omia "oikopolkujaan" käyttöön.
 


Pitkospuita on aika paljon, ja nitä myöden on hyvä ylittää
jopa laajojakin suoalueita, joita täällä kyllä riittää. Tässä on
tunnelmaa.


Maisemaa leimaavat suot, matalahkot harjukumpareet ja
vesistö.
 


Siellä täällä on rakennettuja lepopaikkoja. Näissä voi jopa
majoittua - ellei sitten halua majoittua laavujen alueilla -
sekin on tietenkin mahdollista. Näitä on niin paljon,
että jokainen löytää varmasti mieleisensä tauko- tai yöpaikan.


 
Viimeinen pätkä medän patikan 25 km:n reisusta käveltiin
läpi laajojen suoalueiden. Matka oli vienyt koko päivän,
mutta olimme patikoineet ihan kaikessa rauhassa ja kunnon taukoja pitäen.
Yhtä tärkeää kuin itse liikkuminen, oli maisemista ja rauhasta
nauttiminen.
 
Koko päivän aikana vastaan tuli muistaakseni
seitsemän ihmistä. Kaksi tyyppiä pyörillä - kyllä pyörillä - keskellä pitkospuita,
kolme "englanninkielistä hemmoa", sekä kaksi kalastajaa jotka
olivat yöpyneet laavulla kalastellen ja oleillen.

 
Sitten vielä yö Raunin majoilla ja jätimme Ruunaan alueen.
 
Kotimatkalla poikkesimme Törnin-Männistön kätkön kautta.
Törnin–Männistön asekätkö on kallionkolo Joensuun kaupungissa, entisessä
Enon kunnassa Eno–Ahveninen–Kelvä-tien (seututie 518, kantatie 73:n oikotie)
varrella; se on merkitty tien varrella olevalla nähtävyys-liikennemerkillä.
Asekätkö ei liity jatkosodan jälkeiseen Päämajan upseerien
organisoimaan asekätkentään.
 
asealiupseeri, alikersantti Arvo Männistö kätkivät lokakuussa 1944
Lieksan ja Joensuun välillä olevan tien varressa olleeseen
kallionhalkeamaan erän aseita ja ammuksia.
Kätketyt aseet ja tarvikkeet olivat:
 
pikakivääri Degtjarjov DP-27 (kal. 7,62 "Emma") ja siihen kahdeksan rumpulipasta,
puoliautomaattikivääri (kal. 7,62 Tokarev) lippaineen,
5 konepistoolia (kal 9,00 Suomi) ja niihin 28 rumpulipasta,
3 sotilaskivääriä (kal. 7.62 Ukko-Pekka),
36 käsikranaattia, sekä
lähes 2 000 patruunaa. (WP)


Tämän kiven alla se kätkö oli ollut.
 


Pakkohan se oli ottaa kuva itsestä kätkön "ovella". Saman
"alan" miehiä kun olen. Ei kätkijöitä, mutta sotilaita.
 



Sitten ajettiin Lappeenrantaan ja kotiin.
 
Mahtava reissu, hienot maisemat ja hyvät stopparit.
 
Päätimme, että tänne tulemme uudelleen, ja niin tulee
tapahtumaan.
 
Kyllä Suomesta löytyy uskomattoman kauniita ja rauhallisia
paikkoja.
 
Kiitos muut matkustajat ja ystävät.
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti