Helsingin musiikkitalolla 2012

 

Helsingin musiikkitalolla konsertissa

 

Piti käydä tsekkaamassa Helsingin "uusi"

musiikkitalo. Siispä (tällä kertaa) bussiin, ja kohti
pääkaupunkia.

 

Illan veto:
 

Eric Tanguy
Éclipse (1999), Suomen ensiesitys
Charles-Camille Saint-Saëns
Viulukonsertto nro 3
Robert Schumann
Sinfonia nro 3

 



 

Tämä tarkoitti yhtä orkesteriteosta, sekä sinfoniaa ja

vielä erillistä viulukonserttoa. Hyvä setti.

 

Mutta ensin Sokos hotell Presidenttiin - ja syömään päivällinen.

Pressassa on aika kiva ja sopivan hämyinen ravintola. Tilaa on

riittävästi, ja asiakaspalvelu on aivan hyvää. Viinilista

on riittävä. Myös ruokalistalta löytyy moneen eri makuun

erilaisia ruoksia.

 

Ravintola Presidentti

Kun kaipaatte isompaa juhlapaikkaa, varaa Tilausravintola Presidentin

molemmat salit. Yhdistettynä tilaa on noin 400 illallisvieraalle,

 cocktailtilaisuutena jopa 900 henkilölle.

 

Musiikkitalo on avoin tila viihtymiseen

Avoimuus on Musiikkitalon keskeinen toiminta-ajatus. Musiikkitalossa
kuulee ja näkee erilaisia esityksiä, lisäksi siellä voi läpikulkumatkalla
käväistä kahvilassa, katsella ympärilleen lämpiössä ja näyttelytiloissa,
 ruokailla ravintolassa, pistäytyä talon omassa myymälässä tai
Sibelius-Akatemian musiikkikirjastossa.

Monipuolista tarjontaa ja vuorovaikutusta

Musiikkitalossa esiintyvät erilaiset taiteilijat ja taiteilijaryhmät. Visionsa
mukaisesti Musiikkitalo pyrkii olemaan kulttuurin alueella edelläkävijä,
luomaan pääkaupungin aktiivista ja modernia kaupunkikuvaa ja
 kasvattamaan sen vetovoimaa sekä kotimaassa että ulkomailla.
Musiikkitalon päätoimijoita on kolme: Suomen johtavat
sinfoniaorkesterit Helsingin kaupunginorkesteri ja Yleisradion Radion
sinfoniaorkesteri sekä Suomen ainoa musiikkiyliopisto Sibelius-Akatemia.
Päätoimijoiden keskinäinen vuorovaikutus rikastuttaa
osaltaan kulttuurin kenttää. (Musiikkitalo info).

Täällä oli tosi korkeat katot ja avarat käytävät.
Seinillä oli taidetta veistoksista maalauksiin ja piirroksiin.
Oli tosi "avaraa", ja omakin ääni kaikui käytävillä -
akustiikka oli kunnossa.

 



Miltei koko talon voi kiertää salin ulkopuolelta. Eli
talo on rakennettu ikäänkuin sydämen ympärille kaksiosaisesti.
Sydän on musiikkitalon sali. Tänne mennään kapeita käytäviä
ja pienien ovien kautta. Tämän ympärillä on käytävätilaa
kahdessa kerroksessa. Käytävissä on ravintoiloita ja taukopaikkoja.

 



Ennen varsinaista Ecplipse keikkaa kuulimme paikallisen sellokoulun

esittämää musiikkia. Tämä oli aiwan mahtawa

aloitus konsertti-iltaan. Pienet soittajat
soittivat klassista ja kevyttä musiikkia
käytävällä. Oli ilo kuunnella.

 



 

Tästä sisään ja saliin. Kun ensin löysimme oman

parven ja käytävän sinne. Oli aika monta "vaihtoehtoa" saliin

käyntiin.

 

Ja tältä näytti orkesterin paikat lavalla katsottuna

parvelta no 10. Alussa tuntui jopa kevyttä huimausta, koska

alapuolella oli n 10 metriä tyhjää tilaa, ja välissä oli metallikaide

ja "vankilan ristikko". Kukaan ei täällä pääse sanomaan, että

edessäistuva henkilö oli tiellä. Täällä

edessäsi istuvan henkilön pää on sinun varpaitesi tasolla.

Konserttisalin "oikea" siipi - ylä ja alaparvi.

 



ja vasen siipi - ylä ja alaparvi.

 



 

Salissa penkit ovat kolmella, neljällä eri tasolla - epäsymmetrisesti

ja eri kulmissa suhteessa orkesteriin - hieno sali. Akustiikka
oli niin hyvä, että kun huilisti tiputti nuottipaperin lattialle jalkoihinsa, sen kuulin
omalle paikalleni parvelle - oikeasti näin kävi "alkulämmittelyssä".

 



Yleisöä mahtuu melko hyvin saliin.

 



Puhutaan talon akustiikasta mitä tahansa, niin itse

pidin sitä hyvänä. Turhat äänet katosivat

"seiniin" mutta musiikki kuului hyvin.

Konserttisali ja muut salit

Rakennuksen ydin on viinitarhamainen konserttisali. Suuren
konserttisalin kehämäistä lämpiötä ja aulatiloja hyödynnetään
kahvila- ja näyttelytiloina.
Konserttisalin lisäksi talossa on kuusi pienempää salia n. 140–400 kuulijalle.
Salien akustiset ominaisuudet on suunniteltu niiden
käyttötarkoitusten mukaisesti.

Konserttisali: 1704 istumapaikkaa
Black Box: 220+5 istumapaikkaa, ilman katsomoa 400 seisomapaikkaa
Sonore: 206 +78 istumapaikkaa
Camerata: 240 istumapaikkaa
Organo: 140 istumapaikkaa
Auditorio: 82 istumapaikkaa
Harjoitussali PAAVO: 240 istumapaikkaa (Musiikkitalo info).

 

Ja tältä tämä alkava 1704 katsojaa alkoi näyttää.

 



          

Orkesteri paikalla ja alkuintrot viritetään.

Viinitarhamainen konserttisali sijaitsee rakennuksen ytimessä.
Se koostuu kahdesta eri tasosta, permannosta ja parvesta.
Konserttisalin salikartat löytyvät seuraavista linkeistä: permanto,
parvi ja perspektiivikartta.

Rakennuksen pintojen muotoilu kehittyy ulkoapäin sisälle
näyttäytyen voimakkaimmin Konserttisalin arkkitehtonisissa ja
akustisissa pinnoissa. Pinnat muodostavat kaksi koveraa kuorta, joiden
sisään jää pesämäinen puuhun koverrettu tila. Kuorien väliin jäävästä
raosta avautuu näkymät salista ulos aulaan sekä yleisötiloista saliin,
 toiminnan ytimeen.

Permannon muodostaa 17 katsomolohkoa, joissa on paikkoja
 1226 henkilölle. Nouseva parvikatsomo muodostuu 11 katsomolohkosta,
 joissa on istumapaikkoja 478 henkilölle. Katsomo kiertää koko esiintymislavan.
Permannon takaosassa on 28 pyörätuoleille varattua paikkaa,
 jotka käytössä ollessaan vievät 56 istuinta.

Salin akustiikka on suunniteltu akustiselle musiikille.
Konserttisalilla on oma kehämäinen lämpiö. (Musiikkitalo info).

 



 

Siinä meni pari tuntia kuin siivillä.

 

Hieno talo ja hyvä konsertti. Uudestaan, uudestaan!

 

Kiitos muut matkaajat.



Suvorov sotahistoriamatka 2012

Suvorov sotahistoriamatka 2012

 

Olin matkalla - tietenkin - jälleen kenraali Suvorovin
jalanjäljillä täällä Etelä-Karjalassa.
Nyt kohteemme oli etelärannikko "idäsn suunnalla".
Meillä oli neljä - viisi kohdetta jossa tulisimme tämän
päivän aikana. Hienoa!

Ensin ajoimme Miehikkälään korsumuseoon.

Korsumuseon aikaansaamisessa tekivät veteraanit suuren työn.

Halusimme kunnostaa palan Salpalinjaa alkuperäiseen asuun

nimenomaan nykyisiä ja tulevia sukupolvia varten. Heidän on hyvä

tietää, minkälaisia uhrauksia Suomen itsenäisyyden hyväksi on tehty,

maanviljelijä, reservin vääpeli Heimo Harjula sanoo.

 Ja tuota tietoa esimerkiksi Salpalinjasta tuntuu nuoremmilla

olevan varsin vähän. Se kävi selvästi ilmi opastaessamme museoon tutustujia

viime kesänä, Harjula jatkaa.

 

Miehikkälän korsumuseo ei ole vielä lopullisesti valmis. Sitä parannetaan kaiken aikaa.

(Terho Ahonen)

 

Tämä panssarieste on vastassa heti museoon kulkevan tien vaerrella.

Se muistuttaa meitä: Pysy seiso kestä - vainolainen estä!

Itse museon alueella on tämän suuntaisia konekivääri- ja muita
korsuja. Kävin näiden sisässä ja havaitsín, että täällä on tilaa
valtavasti ja kohde oli sokkeloinen. Ilmanottoaukkoja
riittävästi - ja verkot paikallaan näissä käsikranaatteja varten.
Kyllä näissä periaatteessa vieläkin kykensi toimimaan, majoittuminen
ja eläminen olisikin sitten toinen juttu. Tosin - pakko on
hyvä motivaattori, itse asiassa paras!

Tässä olen korsun edessä, täältä kykeni ampumaan panssariesteen
suuntaan. Ampuma-aukot olivat näissä kaikissa siten,
että tulen kykeni keskittämään tiettyihin suuntiin.

Museon edessä oli aseita laidasta laitaan. Tykkejä, IT-tykkejä,
konekiväärejä, jne.

 

Myös taisteluhautaa oli entisöity - ja sitä oli paljon. Kävelin

näitä hautoja lävitse ja totesin, että homma toimii! Riittävän

tilavat ja syvät.

Tässä muuten Maxim konekivääri. Tämä oli pakko kuvata
koska jo edesmennyt pappani oli tämän aseen sarvissa
Talvisodassa. Lähti muuten sotaan varusmiehenä
Lappeenrannan konekiväärieskadroonasta.
Ja tuli takasinkin kotiin. Mutta kädestä oli ammuttu
vihollisen vataavanlaisella aseella hyökkäysvaiheessa läpi.
Käsi oli tosi vajaakuntoinen seuraavat 75 vuotta.

Sitten jätimme korsumuseon ja ajoimme Pyterlahden louhoksille.
Täällä olevan kotiseutumuseon lähellä sijaitsee Pyterlahden Heponiemen
louhos, josta on irrotettu Pietarissa sijaitseva Aleksanteri I monoliitti.
Vuonna 1830 alkanut maailman suurimpana kivipilarina tunnetun
25 metrisen monoliitin louhinta teki Virolahden Pyterlahden kylän
tunnetuksi. Myös Iisakin kirkon pylväät ovat Virolahden graniittia.

Louhintaa on kuvattu mm. Topeliuksen Maamme-kirjassa, ja monet
ylhäiset vieraat kävivät katsomassa työn edistymistä.
Tunnetuin kävijöistä lienee tsaari Nikolai I. Virolahdella viihtyi myös tsaari Nikolai II.

Tämä on juuri se paikka josta yhtenä palana louhittiin tämä Aleksantreri I
monoliitti. Opas keroi miten se louhittiin ja miten se pyöritettiin
pyöreillä puualustoilla vedenrajaan - joka on tästä paikasta vain
muutaman kymmenen metrin päässä. Siitä se laivattiin Venäjälle.

Tässä alakuvassa näkyy ne linjat jotka hakattiin irti kalliosta. Täällä
näkee vieläkin hakattuja reikiä kalliossa - niitä paikkoja, joista ei jostain
syystä koskaan kuitenkaan lohkaistu kiveä irti.

Alue oli laajahko ja maassa oli paljon ns. aikanaan irrotettua hukkakiveä
jäljellä. Jännä paikka.

 

Sitten mentiin (minun mielestäni kohokohtaan) erittäin

mielenkiintoiseen paikkaan, Langinkoskelle.

 

Langinkoski on Kotkassa sijaitseva Kymijoen koski, jonka kautta
Langinkoskenhaara laskee Suomenlahteen. Langinkoski ympäristöineen
on valtion omistama luonnonsuojelualue, joka kuuluu osana
Kymijoen Natura 2000 -alueeseen. Alueeseen sisältyy luonnonsuojelualue,
luonnonhoitometsä ja arboretum.

Langinkosken itärannalla sijaitsee Venäjän keisari Aleksanteri III:n rakennuttama
kalastusmaja, joka vihittiin käyttöön vuonna 1889. Rakennus toimii
nykyisin museona. Kosken itäranta kuuluu Metsolan kaupunginosaan ja
länsiranta Lankilan kaupunginosaan. Langinkosken mukaan on nimetty
Langinkosken seurakunta ja sen pääkirkko Langinkosken kirkko sekä
Langinkosken koulu. Langinkosken seurakunta on yksi Kotkan
alueella toimivan Kotka–Kymin seurakuntayhtymän kolmesta
evankelis-luterilaisesta seurakunnasta. (WP).

Tässä kuvassa on keisarillisten olohuone.

Majan rakentaminen aloitettiin kesällä 1888, ja se vihittiin
käyttöön seuraavana vuonna. Rakennuksen suunnitteli Magnus Schjerfbeck ja
sisustuksen Johan Jacob Ahrenberg. Aleksanteri III vietti kalastusmajalla
aikaa useana kesänä. Vuonna 1894 valtaan astunut keisari Nikolai II
vieraili Langinkoskella vain kerran. Tässä nämä keisarilliset:
kuvassa Keisari Aleksanteri III ja kesarinna.

Tuntui oudolta että nämä seinällä nyt kuvissa olleet henkilöt
olivat aivan aikuisten oikeasti nukkuneet esim. näissä
sängyissä ja vietäneet kesiään täällä.

Tässä vartiomiesten maja. Tämä on kalastusmajalle vievän
tien varrella ja täällä oli aiva tiukka vartio, etenkin silloin
kun keisaripehe oli paikalla.

Juuri kun olimme saapumassa majaa, tuli meitä vastaan
ikivanhaan palvelijan pukuun pukeutunut mies.
Hän pyysi välttämään kovaa äänen käyttöä, koska keisarinna
on paikalla. Hän kertoi että jalat on pakko suojata "pienin muvipussein", kun
saliin mennään. Hän kertoi minne ei saa istua, mitkä kulkureitit täytyy pitää
auki keisarinnaa varten, kielsi puhuttelemasta keisarinnaan ja pyysi
olemaan mahdollisimman rauhallisesti koko keisarinnan vierailun ajan.
Hetkeksi jo unohdin, että me emme oikeasti elä keisarinnan aikaa,
niin todentuntuisesti kaikki meille esiteltiin.

Odottelimme täysin tuppisuina ja paikoillamme noin viisi
minuuttia ja sitten palvelija avasi oven ja keisarinna
astui saliin. Hän käveli ylväästi eteemme ja alkoi tarinansa.
Hän kertoi perheestään, kesistään täällä Langinkoskella ja
kaikkea muuta tähän paikkaan liittyvää.
Aivan mahtava monologi ja aivan mahtava kokonaisuus.
Säväytti.

Poislähtiessäni sain vielä nimmarit keisariperheeltä.
Tässä ne ovat alla

Tälläinen on itse Lanngiskoski, virtaa vuolaana aivan kalastusmajan

vieritse. Kalastusmajan terassilla istuessaan voi tuntea

vesipisaroiden kosteuden.

Siten ajoimme Ahvenkoskelle. Täällä oli aikanaan
Ruotsin ja Venäjän välinen raja - Pyhtään tasalla.
Juuri tällä rannalla alkoi taistelu.

Tähän rantaan Ruotsalaiset tulivat, ja täällä oli mäen päällä
Venäläinen sotakoukko odottamassa. Tässä käytiin kovat
taistelut.

 

Juuri täällä minulle selveni se, miksi tämän nimiset

paikat on olemassa - Pyhtää oli Venäläisten hallisemnalla puolella ja

Ruotsinpyhtää Ruotsin hallitsemalla alueella.

 

Täällä taistelupaikalla oli mielenkiintoinen talo, talo joka säilö

historiaa itseensä. Sisällä näytti miltei siltä että talossa asuva

perhe on vain vähän aikaa sitten lähtenyt "jonnekin". Polttopuut

olivat paikoillaan, astiat näkyvissä, lehdet pöydällä, jne. Ties kuinka

kauan talo oli ollut koskematon. Tavarasta päätellen

vuosikymmeniä.

 

Tämä muistomerkki muistuttaa täällä meitä siitä, että

paikka jakautui kahteen osaan. Tämä on Ahvenkosken

taisteluiden muistomerkki.

Sitten ajettiin Haminaan. Kävimme Tattoo-montussa. Täällä
olis uskomaton akustikkka, vaikka edes seiniä ei ollut.

Nämä bastionit muodostavat Haminan linnoituksen. Haminan linnoitus sijaitsee
Suomenlahden rannalla ja se on nykyisin tiiviisti osa Haminan kaupungin
keskustaa. Haminan linnoitus on yksi maailman harvoista niin sanotuista
ympyrälinnoituksista. Se edustaa Välimeren maissa kehitettyä
renessanssin ihannekaupunki-ideaa ja sen esikuvana voidaan pitää
Pohjois-Italian Palmanovan kaupunkia (WP).

Haminan jälkeen ajoimme Kotkan Merikeskus Vellamoon.
Tällä kertaa emme käyneet sisätiloissa, kunhan ihailtimme
arkkitehtuuria. Omituinen rakennus mutta tässä paikassa se
on maiseman mielestäni sopiva.

 

Kahville menimme Kotkan höyrypanimoon. Täällä on nykyään

kahvila ja jopa museoksi tätä paikkaa voi sanoa. Vanhoja

esineitä ja vanhaa idylliä ympärillä hieno taukopaikka.

 

Kotkan Höyrypanimo Oy oli Kotkassa vuosina 1895–1967 toiminnut
panimo. Kotkan Höyrypanimo Oy vihittiin käyttöön 22. elokuuta 1895.
 Kotkan Höyrypanimon rakennus on myös Kotkan toiseksi vanhin rakennus.
Kotkan Höyrypanimon rakennus sijaitsee Metsolan kaupunginosassa.
Ruotsalaisen panimoarkkitehdin Alwin Jacobin suunnittelema rakennus on
rakennustaiteellisesti, historiallisesti ja maisemallisesti arvokas suojeltu rakennus.
Rakennuksessa on nykyisin kokous- ja koulutustiloja sekä
ravintolapalveluita (WP).

 

Oli siellä meille miehillekin jotain silmän iloa ;-)

Vanhoja "isoja" olutpulloja. Oli mylös sellaisia puukoreja

joissa olut ennen kaupassa oli - ennen muovikoreja.

 

 Kahvitauon jälkeen ajoimme Kyminlinnaan. Täällä oli vallien kunnostus

käynnissä. Hieno sisälinnoitus oli täällä, ja kivimuurit ympärillä.

 

Kyminlinna on Kotkassa Hovinsaaren pohjoisosassa
Kyminlinnan kaupunginosassa sijaitseva linnoitus. Kyminlinna kuuluu osana
venäläisten Kustaa III:n sodan jälkeen rakennuttamaan
Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmään. Linnoitus muodosti
Ruotsinsalmen merilinnoituksen kanssa kaksoislinnoituksen ja sen pohjoisen
osan, jonka tarkoituksena oli torjua hyökkäykset rannikkoa pitkin maitse
Kuninkaantien suuntaisesti.
Kyminlinna on viisikulmainen ja halkaisijaltaan noin 800 metriä oleva
kaponieerilinnoitus. Linnoituksen kokonaispinta-ala on noin 74 hehtaaria
ja se käsittää suuren osan Kyminlinnan kaupunginosasta.
Linnoitusta ympäröivät keskeneräiset vallihaudat, jotka toimivat osana
linnoituksen kuivattamiseksi tarkoitettua ojaverkostoa (WP).

 

Portti Kyminlinnaan oli niin ahdas että ei olisi
Hesari mahtunut bussin ja muurin väliin.

Hienoja valleja oli koko alueen ympärillä. Myös itse
sisälinnoitteen ulkopuolella oli näitä vallituksia siellä täällä.

By the way; tässä paikassa Suvorov asui täällä olonsa aikana.
Rakennus vaan taisi olla eri. Mutta paikka on tämä kulma.

Kyminlinnaan taas, Kyminlinnassa on paljon keltaisia kerrostaloja.
Nämä ovat lukitut ja hyvässä kunnossa. Rapistumista oli
tapahtunut vain vähän.

Oli myös puisia rakennuksia, nämäkin olivat
suhteellisen hyvässä kunnossa.
Ikävää, että tämä paikka on jäänyt tyhjäksi, sillä tämä
paikka on hyvällä paikalla ja tänne voisi rakentaa - tai
peruskorjata nämä vaikka mihin kuntoon tahansa.

Tässä vielä poistumistien suuntaisia linnoitteita.

 

Sitten lähdettiin kotiin, ja päivän reissu oli tehty.

 

Oli taas oikein hyvä matka, tuli nähtyä kaikenlaista mukavaa

ja sivistyin taas aika lailla.

 

Kiitos matkanjohtaja Osa, kiitos muut matkaajat.

 

Nämä Suvorovit on aina yhtä hyviä reissuja.

 



Ruunaalla patikoimassa 2012

 

Ruunaalla 2012 patikoimassa

 

Ruunaan retkeilykeskus sijaitsee Lieksassa Ruunaan retkeilyalueen

keskellä Lieksanjoen rannalla, lähellä Venäjän rajaa, aivan Neitikosken

partaalla.

 

Lieksanjoki alkaa Venäjältä Lieksanjärvestä ja laskee Pieliseen.

Ruunaalla siihen liittyy Tuulijoki joka alkaa Venäjän Tuulijärvestä.  

Ruunaan koskialueella on 7 koskea 16 km matkalla. Neitikoski on

koskialueen keskellä ja tunnettu "stopparistaan," jossa koskimelojat

taituroivat lähes päivittäin. Tämä stoppari tuli koettua aivan

henkilökohtaisesti kaksi kertaa - oli muuten nimensä veroinen.

Kumilautta nousi täysin pystyyj ja tuntui että se jäi siihen

paikalleen. Oli aika työ pysyä kyydissä - eivätkä

kaikki pysyneetkään ;-)

 

Yläpuolella on Paasikoski ja Haapavitja,

alapuolella Kattila-, Murroo- ja Siikakosket. Melontaan ja kanoottivaelluksiin

löytyy runsaasti eri tasoisia vesireittejä ja koskia.

Kaikki edellä mainitut alapuolen kosket tuli koluttua läpi

tällä samaisella kumiveneellä.

 

Tukikohtamme oli Raunin majat. Tähän kokonaisuuteen

kuuluvat iso hirsinen "tupa/ majoitustila", pienempi

vastaava, sauna, ja keittiö sekä ruokailutilat.

Hieno paikka ja hienolla paikalla, aivan veden kupeessa.

 

Lähdimme siitä sitten Neitikoskelle. Olin kullut että

se on aika raju koski kaikkineenkin. Joessa oli

yhteensä neljä - viisi eri koskea, joista juuri nämä stopparit

olivat kovimmat.

 

Saimme noin puolen tunnin opetuksen rannalla kumiveneen kipparilta,

joka istui peräsimessä koko ajan ja huuteli meille ohjeita: koska

soudetaan, mikä on tahti ja kumpi puoli soutaa, ja kumpi huopaa, jne.

Myös se, mitä tehdään jos joku on ns. yli laidan. Myös se treenattiin.

Tätä kaikkea tehtiin sitten koko ajan vedessä; vuoroin oikealla, vasemmalla jne.

Tutuksi tulivat myös komennot yksi, kaksi, kolme...

 

Tässä alakuvassa on kosken niska, täältä lähdimme veneellä

kohti tuntematonta. Tässä vaiheessa tuntui, että huhu huh!

Kaikkeen sitä tulee lähdettyä.



 

Ja tässä ollaan aivan alussa, vielä osaamattomina - mutta

ei mennyt aikaakaan kun olisi jo pitänyt osata vaikka mitä. Pakko

on hyvä motivaattori, oli pakko osata tai muutoin joki olisi

vienyt mennessään, tai pahimmassa tapauksessa kaatanut koko

hökötyksen - ja meidät mukanaan hyiseen veteen ja virtaan.

Muutaman tunnin jälkeen pääsimme rantaan taas. Osa

täysin märkinä (ne jotka kolusivat koskissa lautan pohjia), ja

osa vähemmän märkinä. Kukaan ei ollut aivan kuiva. Mahtava kokemus, joka

nosti pulssijn ajoittain ainakin 200:n. Kannattaa

ehdottomasti kokeilla tämä juttu jos täällä saakka on.

 

Oli hienoa päästä nappaamaan pikku konjakki aikamoiseen

horkkaan, olihan aivan syyskuun loppu, ja ilma

oli aika raikas - ja me olimme märkiä.

Tähän kotipesään äkkiä, naukku konjakkia ja sitten saunan lämpimään.

 



Siellä se sauna alhaalla jo alhaalla odottaa. Savu-sellainen. Ilta

alkoi tulla ja aurinko oli jo aika alhaalla.

Jäinpä siihen vielä hetkeksi ajattelemaan päivän

laskuja ja kaikkea muutakin, keskelle metsää yksin - oli aivan hiljaista

ja tuulen suihkeen puissa kuuli hyvin selkeästi.

 



Ilta-aurinko laskeutui jo veden ylle.

 



Saunan jälkeen nautimme itse valmistamamme päivällisen. Oma suosikkini

oli kaverin laitama sienikeitto. Aivan mahtavaa keittoa!

Söimme, lauloimme, ja vietimme iltaa yhdessä noin

puoleenyöhön saakka. Sitten nukkumaan, koska aamusta

alkoi "kova patikkapäivä"

 



Seuraavana aamuna heti aamunhämärissä aloitimme n. 25 km:n mittaisen patikan Ruunaan

alueilla ja sen reitistöillä. Oli hienoa kun sumu oli vielä alhaalla ja sen

keskellä reippailimme reput selässä. Repussa oli juotavaa, syötävää ja

vähän vaihtovaatetusta.



Kyllä nämä erämaat ja eräalueet ovat kauniita. Täällä

on hiljaista ja rauhallista. Vain veden solina kuuluu voimakkaana

äänenä halliten ympäristöä.

 



Olimme patikoineet jo aika matkan, mutta aina vaan sumu

hallitsi maisemaa veden yllä. 

Täällä Ruunaan maisemissa on tosi hyvin rakennettu pieniä

laavuja ja tulipaikkoja polkujen varsille. Näihin voi pysähtyä ja

keittää vaikkapa kahvit, tai paistaa makkaraa itsetehdyillä tulilla.

Niissä paikoissa missä on mentävä joen yli, on veneet valmiina.

Soudetaan veneellä yli ja jätetään toisella veneellä se toinen vene

taas seuraavaa varten "alkuperäiselle" rannalle. Hienoa logistiikkaa!

Ylitimme kolme kertaa joen patikkamme aikana.



Luonto on täällä koskematonta. Jos puu jonnekin on kaatunut, siinä se on.

Ainoa poikkeus on se, että jos se on kaatunut polun tai pitkospuiden päälle,

se on tältä osin katkaistu, että patikoijat pääsevät sen ohi.

 



On myös rakennettu pieniä siltoja kosteiden paikkojen yli, sekä

niiden paikkojen yli, mistä suurehkot ojat virtaavat joen uomaan kiinni.

Ei täällä juuri kengät kastu, ellei ota omia "oikopolkujaan" käyttöön.

 



Pitkospuita on aika paljon, ja nitä myöden on hyvä ylittää

jopa laajojakin suoalueita, joita täällä kyllä riittää. Tässä on

tunnelmaa.

Maisemaa leimaavat suot, matalahkot harjukumpareet ja

vesistö.

 



Siellä täällä on rakennettuja lepopaikkoja. Näissä voi jopa

majoittua - ellei sitten halua majoittua laavujen alueilla -

sekin on tietenkin mahdollista. Näitä on niin paljon,

että jokainen löytää varmasti mieleisensä tauko- tai yöpaikan.



 

Viimeinen pätkä medän patikan 25 km:n reisusta käveltiin

läpi laajojen suoalueiden. Matka oli vienyt koko päivän,

mutta olimme patikoineet ihan kaikessa rauhassa ja kunnon taukoja pitäen.

Yhtä tärkeää kuin itse liikkuminen, oli maisemista ja rauhasta

nauttiminen.

 

Koko päivän aikana vastaan tuli muistaakseni

seitsemän ihmistä. Kaksi tyyppiä pyörillä - kyllä pyörillä - keskellä pitkospuita,

kolme "englanninkielistä hemmoa", sekä kaksi kalastajaa jotka

olivat yöpyneet laavulla kalastellen ja oleillen.

 

Sitten vielä yö Raunin majoilla ja jätimme Ruunaan alueen.

 

Kotimatkalla poikkesimme Törnin-Männistön kätkön kautta.

Törnin–Männistön asekätkö on kallionkolo Joensuun kaupungissa, entisessä

Enon kunnassa Eno–Ahveninen–Kelvä-tien (seututie 518, kantatie 73:n oikotie)

varrella; se on merkitty tien varrella olevalla nähtävyys-liikennemerkillä.

Asekätkö ei liity jatkosodan jälkeiseen Päämajan upseerien

organisoimaan asekätkentään.

 

Mannerheim-ristin ritari, kapteeni Lauri Törni ja hänen komppaniansa

asealiupseeri, alikersantti Arvo Männistö kätkivät lokakuussa 1944

Lieksan ja Joensuun välillä olevan tien varressa olleeseen

kallionhalkeamaan erän aseita ja ammuksia.

Kätketyt aseet ja tarvikkeet olivat:

 

pikakivääri Degtjarjov DP-27 (kal. 7,62 "Emma") ja siihen kahdeksan rumpulipasta,

puoliautomaattikivääri (kal. 7,62 Tokarev) lippaineen,

5 konepistoolia (kal 9,00 Suomi) ja niihin 28 rumpulipasta,

3 sotilaskivääriä (kal. 7.62 Ukko-Pekka),

36 käsikranaattia, sekä

lähes 2 000 patruunaa. (WP)

Tämän kiven alla se kätkö oli ollut.

 



Pakkohan se oli ottaa kuva itsestä kätkön "ovella". Saman

"alan" miehiä kun olen. Ei kätkijöitä, mutta sotilaita.

 





Sitten ajettiin Lappeenrantaan ja kotiin.

 

Mahtava reissu, hienot maisemat ja hyvät stopparit.

 

Päätimme, että tänne tulemme uudelleen, ja niin tulee

tapahtumaan.

 

Kyllä Suomesta löytyy uskomattoman kauniita ja rauhallisia

paikkoja.

 

Kiitos muut matkustajat ja ystävät.