Taisteluja Kannaksella ja Viipuri, 22.- 24.5.2015

 

Parikkalan ja Taipalsaaren reservinupseerit, 

Sotahistorian matka 22-24.5.2015

Taisteluja Kannaksella ja Viipurissa.

 

Onpa taas hienoa lähteä rajan taakse tarkastelemaan vanhoja

sotapaikkoja, alueita ja etenkin sotahistoriaa.

Saamme bussin täyteen ja kolmen päivän aikana käymme

monessa historiallisesti todella mielenkiintoisessa paikassa,

sekä tutustumme Viipuriin melko perinpohjaisesti.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -- - - - -

Ninpä taas 22.5.2015 riensimme Lappeenrannan
matka-asemalle ja aika pian sen jälkeen Oke kurvasi
paikalle, ja eikun penkkiin nätisti istumaan.

Meitä oli bussi käytännössä täynnä. Välillä
meitä oli paikalla 48, välillä 46, välillä 47, mutta
aina kun soitteli puhelimella huoneisiin - niin siitä
se nuppiluku alkoi kasvamaan pikkuhiljaa.

Tässä ollaan juuri lähdössä Lappeenrannasta kohti
Nuijamaata.

Osku toivottaa tervetulleeksi itsensä ja meidät muutkin.
Osa jengiähän oli ollut autossa jo Särkisalmelta saakka, eli 07.00
alkaen olivat matkaa taittaneet Oken kanssa.

 

Kartta näppiin ja pohtimaan mitä kaikkea tässä vielä

nähdäänkään - siis sen peri venäläisen elämänmenon lisäksi.

Odotukset olivat korkealla, koska niin monessa tosi hienossa

paikassa tullaan käymään. 

 

Ikea vai ei?

 Miettikää sitä ihan itse, se on teistä ihan

itsestänne kiinni koko homma, ja sillä sipuli - näin tähän

sanoisi "eräs matkanjohtaja".

Ja sitten alkaa Nuijamaalla noin 09.30 rajankäynti.
On se aina kummallista, että toisella puolella suunnilleen
kävelyvauhtia homma etenee - mutta toisella puolella koskaan ei.
Täällä mennään jonoon nimen mukaan, ja on kaksi jonoa, taas
joskus on vain yksi jono, jne.

 

Tässä alla onkin kaksi kuvaa, tullin jälkeinen odotusalue ja

Oken työkalu. Onkohan tämä sellainen taidekuva? Ei taida olla.

 

Sitten kilsa eteenpäin, ja alkaa maisema muuttua "slaavilaisemmaksi".

Tässä ollaan Venäjän puomilla ja tullialueella.

 

Tankilla piti käydä, mutta ei tässä. Käytiin kuitenkin koukkaamassa

ihan mittarin kupeessa - 34.60 näyttää olevan hinta. Noin

puolet Suomen hintatasosta täällä näyttää olevan.

 

Tienhaaraan Mars!

 

Tämän kiven päälle Tienhaarassa se hevonen ja ratsumies kipusivat -

tarinoiden mukaan. Tämä on JR61:n ja KTR6:n muistokivi.

Viipuri... tämä lienee sen yksi tunnetuimmista maamerkeistä. Seissyt
tässä jo 1200 - luvulta alkaen. Hieman rapistunut, mutta annetaan armoa sille
tämän korkean iän vuoksi - ja ymmärrystä vähän kanssa.

 

Torin rantaa, läheltä pyöreää paksua tornia - ja

kauppatoria on alla oleva kuva.

 

Yleisnäkymää Viipurista.

 

En tiedä mikä on, mutta on todettava että Viipuri oli

ikään kuin vähän vaipunut uneen ja horrokseen. Edes illalla

kun kylillä kävelimme, ei missään ollut juuri ketään.

Torialue oli melko tyhjä, eikä juurikaan paikalliset edes käyneet

torilla. Viipuri oli hiljentynyt mielestäni viime kerrasta.

Tähän kun pääsisi mamman kanssa terassille grillaamaan niin olisipa
se elämää - jos vain pysyisi terassi seinässä kiinni - ettei tippuisi alas. Sehän
tarkoittaisi perhana sitä, että lihat likaantuisivat siinä samassa hässäkässä.
Se ei tuntuisi hyvälle. Muuten kyllä.

Pectopach...

Sama paikka jossa kävimme myös joku vuosi sitten syömässä
lounaan. Merkillistä tässä uudehkossa paikassa on se, että koko
ravintolassa - luit oikein, koko ravintolassa - on yksi ainoa
WC-istuin. Siinä sitten odotetaan kumpikin sukupuoli jonossa
ja yhdessä ainoassa kopissa käydään kampaamassa hiukset.

Eikö nämä täällä virtsaa lainkaan?

Tästä matkamiehen ja naisen keitaasta on aina yksi kuva
otettava, on tämä niin edustavan näköinen rakennus.

Niin on puolukan varpuja, niin on puolukan varpuja...
tulee hyvä puolukkavuosi, tuumaavat sedät.

 

Tässä alla on taas paikka jossa ei ole mitään. Melko hiljainen huoltoasema,

mutta täältä Oke kuitenkin sai tankillisen ainetta. Ja taas matka jatkuu.

 

Tässä ollaan matkalla Terijoen suuntaan pikku hiljaa.

 

Ja siinähän se kuljettaja...

 

Kaikki käy, kaikki sopii, ei ole kiire, ei kiristä vanne päätä "pahoissakaan"

paikoissa, ja jos tulen aamulla hieman väsyneen oloisena bussiin

- mitä ei tietenkään tapahdu - niin Oke ottaisi heti matkalaukun ja

heittäisi sen kyytiin... mutta...

 

Paras kuski tällaisiin reissuihin mitä toivoa voi! Ja muutenkin hieno mies!

Täällä on paljon hienoja ja arvokkaita muistomerkkejä. Tässä olemme
tykistökeskityksessä surmansa saaneiden merkillä.

Tämä "kauppa" oli huima juttu.... Vitalyn Valinta ajoi perässä. Kun bussi pysähtyi,
niin kauppa oli heti auki. Sinne ei kelvannut Plussa-kortti, ei
S-etukortti, ei edes PINS-kortti. Mutta kauppa siellä kuitenkin kävi.
Huima juttu, eikä paha ollenkaan. Aikamoista yrittäjähenkeä!

SK16 bunkkerilla

 

Taistelijapari bunkkerin oviaukolla

Vaan sattuipa sitten paikalle maantieviranomainen lager kiiltonahkakengisään.
Kysyin sotilasarvoa - majuri oli. Kerroin että onko mahdollista että naapurimaan
majurit mahtuvat samaan kuvaan - sehän sopi heti.

Otettiin ehkä 4 kuvaa ja sitten tuli aika tuhdissa kunnossa
ollut apukuljettaja ja sanoi, että nyt oli maantieviranomaisen lähdettävä.
Varmaan jossain muuallakin oli bussi parkissa tien vieressä...

Ei sanoja tarvita...

Taistelun muistomerkki Kuuterselässä.

Kävimme myös Kuuterselän bunkkerialueen kävelemässä.
Alue oli melko iso, ja siellä oli selkeästi vieläkin
nähtävissä missä oli taisteltu, ja missä linnoitteet olivat olleet.

 

 Sitten Terijoelle hotelliin.
Ihan kiva ja uudehko hotelli. Ei täällä kyllä juuri
ketään meidän lisäksemme ollut, mutta paikka jossa
tämä hotelli sijaitsi, oli aivan mahtavan hieno. Suoraan
käytännössä rannan läheisyydessä, hieno ja kaunis paikka.
 

Tässä tämä on, näin portaiden päästä kuvattuna.

Kävin aamulla nappaamassa hotellin "takapihalta" kuvan Kronstadt:sta.

Sitten tuli korvamakeaa ihan isolla tuutilla jonkin aikaa ennen täältä
lähtöä. Ihan kaikki eivät halunneet lähteä tässä vaiheessa, vaan jäivät
vielä pikkaiseksi aikaa pohtimaan jo nähtyä.

Laivastotukikohtakin näkyi oikein hyvin Terijoen rantaan Kronstatista.

Tämä Terijoen ranta on niin iso että esimerkiksi Oulun Nallikarisssa, Porin Yyterissä, tai
Kalajoen särkillä ei ole mitään asiaa kilpailla Terijoen hiekkarantojen kanssa.
Autolla saa ajaa puoli tuntia ja ranta senkun vaan jatkuu. Mahtavat maisemat ja
todella hien paikka tämä Terijoki näin muutenkin.

 

Terijokilaisia rantadatsoja... näitä nimittäin ihan muutama

kappale täällä on.

 

Terijoen keskustaa. Terijoki oli aika siisti ja jopa hoidetun

tuntuinen paikkakunta. Meidän entinen rajapitäjämme.

 

Sillan alla 1941 - 1945...

On siinä ollut asumista, tai sitten tämän rakentaminen

kesti 5 vuotta, tai sitten kysymys on jostain ihan muusta...

 

Otto Ville Kuusinen edusti ennen kaikkea itseään, mutta

Otto Wilhelm (Ville t. Wille) Kuusinen 4. lokakuuta 1881 Laukaa – 17. toukokuuta

1964 Moskova) oli suomalainen poliitikko, joka loi suuren osan urastaan

Neuvostoliitossa. Kuusinen oli Suomen Sosialidemokraattisen

puolueen puheenjohtaja vuosina 1911–1913, Suomen kommunistisen puolueen

(SKP) pitkäaikainen johtohenkilö ja Terijoen hallituksen (1939–1940) johtaja.

Kuusinen kuului myös Kommunistisen internationaalin ja Neuvostoliiton

kommunistisen puolueen korkeimpaan johtoon.

 

Kuvassa alla on se rakennus jossa Kuusinen istui hallituksensa kanssa.

Olipa hyvä nähdä tämä melko kuuluisa ja paljon Suomen sotahistoriaan

vaikuttanut paikka, ihan näin livenä. Siinä se rakennus tönötti yhä paikallaan,

vaikka kaikki kommarit ovat jo siirtyneet sen toisen rajan taakse.   

 

Siinä ne isänmaalliset Suomalaiset kommarit olivat.

Ja tuossa tiilirakennuksessa ne istuivat ja edustivat Stalinin suuntaan

meitä kaikkia.

Olipa sitten iso ja kaunis kirkkokin siellä vielä olemassa.
Sisään mentiin ilman muuta sitä katsomaan.

Sattui niin hyvin, että täällä oli menossa palvelus.

Kaksi pappia lauloi tyylikkäästi ja parvella

oli naiskuoro. Olipa rauhoittavaa ja rentouttavaa

kuunnella vähän aikaa tällaista hengellisempääkin menoa.

Siellä se pappi vetää menemään. Oli melko runsaasti väkeä (paikallista)
menoissa mukana... enemmän kuin paikallisissa baareissa. Se ei varmaan
huonoa tee!

Sitten Ilja Repinin huvilalle.
Oli muuten yksi kohokohdista tämäkin paikka.
Oppaita oli niin että päät yhteen melkein kolisivat, oli
Suomenkielinen nauhoitus (ja kun oli tullut nauhalle virhe, niin ei muuta kun
samat sanat uudelleen, mitäpä sitä kokonaan uudelleen nauhoittamaan....)

Ilja Jefimovitš Repin 5. elokuuta (J: 24. heinäkuuta) 1844 Tšugujev,
Harkovan kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 29. syyskuuta 1930 Kuokkala,
Terijoki, Suomi) oli venäläinen taidemaalari ja akateemikko.
 Hänen tuotantonsa sisältää maalauksia, piirustuksia, etsauksia ja
 veistoksia Repiniä pidetään venäläisenä taiteilijana, koska hän opiskeli
 ja teki tuotantonsa pääteokset Venäjällä, mutta hän syntyi
Harkovan kuvernementissa nykyisen Ukrainan alueella ja
vietti siellä nuoruutensa ja osan elämästään. Repin asui myös
Suomessa 30 vuotta ja oli Suomen kansalainen vuodesta 1918 alkaen.

Kuvassa myös meidän herttainen oppaamme joka koetti kovasti kertoa
että hän on vapaa nainen, eikä hänellä oli sitoumuksia vielä mihinkään suuntaan.
Tällä vapaalla naisella on kuvassa valkoinen villapaita.

Tässä olemme eteisen jälkeen olevassa huoneessa.
Tässä laitettiin ensi kerran nauha päälle, ja tarina alkoi.
Hieno tarina joka oli mielenkiintoinen ja mukavan
yksityiskohtainen.

 

Nyt tarkkana... koska täällä ei saanut ottaa kuvia!

Olin ottanut jo muutamia kun joku sanoi, että täytyy ostaa

eteisestä jokin kuvauslupa. En kuitenkaan lähtenyt enää

peruuttelemaan taaksepäin, vaan otin muutamia kuvia -

viekööt sitten Siperiaan jos tahtovat!

 

Tällä sinisellä lipulla ilmoitettiin että vieraat saavat tulla,

isäntä on valmis ottamaan vastaan heidät. Tämä oli

luonnollisesti ulkona talon kupeessa.  

 

Mutta ei se isäntä voinut kovin kaukana olla, kun sen

hattu ja muutamat muutkin tavarat olivat paikallaan.

Oli varmaan käymässä vaan pikaisesti jossain, tämä Repin.

Tässä isännän työhuone ja kuvat isästä, äidistä ja muutamasta
lähisukulaisesta sekä lapsista.

Hienoa oli, että kaikki tämä oli oikeasti autenttista, opas
kertoi että asioita ei ole muutettu sitten Repininb kuoleman. Eli
kaikki on jätetty niille sijoilleen kun ne olivat 29.9.1930.

Hieno talo, kolme kerrosta ja tosi paljon mielenkiintoista
nähtävää. Täällä olisi mennyt aikaa melko paljon ellei jo
Viipuri olisi soinut ajatuksissa ja takaraivossa.

Täällä kannattaa ehdottomasti käydä jos maisemissa on!

Rakkauden hauta oli seuraava kohteemme.

Tämä rakkaus oli sellaista, että elinaikana se oli hieman
välillä hakusessa. Sitten kun tuli vakava sairaus ja lopulta
luoja otti takaisin sen minkä antanut oli - tuli taas rakkaus
kuvioon uudelleen. Mutta sitten oltiinki jo raakasti
myähässä niinko Nurmoolaaset aikanaan!

 

Tässä tämä rakkauden kohde sitten on. Hänen

kipsinsä oli jo hieman tippunut maahankin, eli hän ei

ollut aivan kipsissä!

Tässä sitä ihmetellään rakkautta joka jatkuu
rajan toisellekin puolelle...

Sitten meitä vietiin metsään... Lehtikuusi sellaiseen.

Tämä metsä oli laitettu alulle siksi, että täältä saataisiin
laivoihin homehtumattomia suoria keskipuita... eli niitä joissa
ne purjeet ovat kiinni - mastoja!

Täällä se oli, kokonainen (Nalle Puh:n) metsä.
Suunnilleen saman kokoinen oli kuin Puh:n metsä.

Nämä olivat suoria, korkeita ja varmaankin soveltuvia
mastoiksi.

Tässä olen puun alla.

Ja sitten "ensimmäinen" oppaamme jättää meidät tähän, ja
hän lähtee kotiinsa.

Me keräsimme hatullisen rahaa tosi herttaiselle, ja
poikamiestytölle tulevaa varten. Hän lupasi tulla Helsinkiin,
ja kirpputorilta ostaa sieltä jotain mukavaa. Tuli itku oppaalle
pitkästä ilosta, niin oli aito ja vilpitön tapaus.

Koivistossa ollaan. Jo huomaa, että olemme
saapuneet teollisesta kokonaisuudesta agraarikauden sisään.

 

Kylätie on hiljainen... Metrotytöt taisivat

keksiä ajatuksen teoksesta täällä Koivistossa.

 

 Sitten tultiin auvoiseen merenrantakaupunkiin, Johannekseen.

Johanneksen taajamaa.

Ja sitten Johanneksen Lokkiin nauttimaan lounasta.
Tälläkin reissulla tarjoilu toimi suunnilleen näin: alkusalaatti ja voi
tuodaan pöytään. Sen jälkeen melko suolainen keitto ja vodkaa tai
muuta juotavaa, ja lopuksi vielä jokin liharuoka; kalaa, jauhelihaa tai
kanaa. Eli ateriaan kuuluu kolme osaa. Niin ja ihan lopuksi aina instant kahvi tai tee.

Ateriaan täällä kuluu helposti tunti aikaa, mikäli siitä nautitaan rauhassa ja kiireettä.
Aika harvoin niin teemme, koska paikkoja on paljon ja ne eivät tule
nähdyksi, ellemme me mene niiden luokse.

 

Porlammin motti ja sen muistomerkki. Tänne jäi materiaalia ja

kaikkea muutakin melko runsaasti. Me osaamme motittaa, ja jotkut

osaavat aina mennä näihin motteihin.

Porlammin kulkukoirayhdistyksen tapaaminen risteysalueella.
Musta oli puheenjohtaja.

Victoria...

Hotelli sijaitsee Viipurin kauppatorilla 10 minuutin kävelymatkan päässä
Viipurin linnasta. Se tarjoaa kuntokeskuksen, 2 ravintolaa ja suomalaisen saunan.
Tässä hotellissa on laatutaso melkoisen hyvä. Hienolla maisemahissillä
pääsee kerrosten välit. Ainoa pieni miinus ovat ohuet seinät, eli
jos toiset laulavat seinän toisella puolella, on se kuin he laulaisivat
oman huoneen vessassa. Mutta toisaalta jos mies jaksaa laulaa,
on se aina hyvä juttu. Laulakoot!

Tässä huone (hmm... 510).
Perussiisti ja tilaa hyvin kahdelle.
TV suolti niin mahtipontista neukku - kamaa, että
meni RAI:n Italialaiselle kanavalle, ja opiskeltiin
siinä sitten Italiaa.

 

Huoneemme takapihanäkymä viidennestä kerroksesta.

Tämä näkymä näkyy Victoria hotellin etuovelta. Eli olemme aivan
ytimessä.

 

Täältä kun bussilla lähdettiin, niin eipä tullut enää korvamakeaa lainkaan.

Ainakaan ennen 09.35:ttä...

 

Sitten vei matka kohti Eremitaasia (Pietari lainaa Viipuriin aina

jonkin setin tavaraa, ja Viipurin Eremitaasi näyttää ne rahvaalle).

 

Parkkipaikka ei aivan antanut oikeaa illuusiota Eremitaasin näyttelystä.

Täällä oli kolmessa kerroksessa tavaraa, nyt oli painopisteenä
tässä näyttelyssä asetelma-maalaukset ja vaatekappaleet.
Näitä molempaa oli melko paljon. Ei pöllömpiä!

 Tässä Eremitaasi portaiden alapäästä kuvattuna.

 

Ja tässä näyttelystä huumaantunut turisti. Hattukin jo

hävinnyt jonnekkin.

 

Viipurin kaupunginkirjasto on Viipurissa sijaitseva arkkitehti

Alvar Aallon vuonna 1935 valmistunut merkittävä funktionalistisen

kauden rakennus. Kirjasto kuuluu töihin, joilla Aalto nousi

maailmanmaineeseen. Alkuperäiseen asuun restauroidun kirjaston

avajaiset pidettiin vuonna 2013.

 

Me nyt olimme pari vuotta myöhässä avajaisista, mutta me olimme

sen puolesta ainakin ensimmäiset kuulijat, kun KLV lauloi täällä muutamia

lauluja. Ei siellä juuri muita sitten ollutkaan. Eikä me kaikki

mitään kuultukaan, oltiin bussissa.

Mukava yhteensattuma kuitenkin.

 

Tässä sali, joka on hyvinkin samanlaisessa kuosissa kuin valokuvissa,

jotka on otettu vuosikymmeniä sitten.

Itse kirjastosaliin tulee luonnonvalo suoraan katon läpi.
Tyylikäs ja hieno katto.

On siellä tosi ihan oikeat valotkin, sellaisiin iltoihin
että taivas on pilvessä ja yö vallannut valon pimeydellään.

Tässä tällainen ns. lukusali syvennys.
Kaiteet ja pöytä ovat Aaltomaisia, niissä
siis on aallot. No, jos miehen nimi olisi ollut
Alvar Neliö, niin nämä olisivat kuution ja neliön muotoisia.
Parempi näin.

Sitten ajoimme ihan erään maatilkun päähän, Tervasaareen.
Siellä nautimme ruokailusta. Tilat olivat melko ahtaat, eli olimme
kuin turistit pellavakaupassa tai taxfriin alennustiskillä.
Kaikesta selvitään, niin tästäkin.

Täältä jäi mieleen se pottumuusi, ihan kaikkea en syönyt siitä.

Onneksi en ole tupakkamiehiä. Nämä sakottavat jos
poltat kiellosta huolimatta - mutta eikö se silloin mene ihan
oikein? Meneehän se.

 

Kuinkahan tämä "pressu" katto kestää talvella tässä, vai lieneekö

ollenkaan talvella paikallaan. Nyt kun kävi kova tuuli, niin aika meteliä

piti tämä katto.

 

Sitten Viipurin linnaan. Tätä olin odottanut ehkä

eniten koko turistikohteista. En ollut koskaan käynyt kuin

vieressä linnaa, nyt oli mahdollisuus käydä

ihan perillä asti.

 

Tässä ollaan sisäpihalla matkalla kohti pääovea.

Linnapihaa, joka mutkittelee. Vaikka olisi kuinka hyvä jousimies
tahansa, niin sellaista ei olekaan, joka ampuu mutkan taakse.
Ja siitä huolimatta yläkerran ikkunoista voi pudottaa niskaan
kuumaa tervaa, tai sen puuttuessa vaikka vettä.

Ja vielä viimoset noin 50 metriä ja ollaan pääoven edessä.

Viipurin linnan näyttelyssä on kolme kerrosta molemmin puolin
portaikkoa, ja paljon nähtävää. Iso, laaja ja monipuolinen näyttely.

Tässä kuvassa alla, onneksi edes meillä toisella on vielä
pää ihan paikallaan.

Joku Tottinpoika kävi ilmoittautumassa... majurille!

Tässä on ajatonta tyyliä.

Sitten laskeuduttiin linnasta alas kohti siltaa ja katutasoa.

Tässä ollaan linnan sillalla. Edessä näkyy "manner" ja Viipurin keskustaa.
Olipa muuten aika moni muukin kuin meidän ryhmämme linnassa.
Näyttää olevan kovin suosittu kohde. En toki kummeksu sitä, sillä jo itse paikka
vaikka tyhjine seinineen, olisi mielestäni hieno paikka ja kokemus.

 

Monrepo...

 

Seuraavaksi menimme siis Monrepo:n puistoon. Meillä oli

aikaa vain n. 45 minuuttia katsoa puisto. Se tarkoitti että ehdimme

nähdä vain aivan keskeisimmät paikat. Oppaamme Mikko (Michael)

oli muuten aivan totaalisen hyvä kävelevä Viipurin kartta- ja historian opaskirja.

On nimittäin valtavasti tietoa ja kokemusta ja osaamista näistä kulmista.

Aivan huippu opas!

Alla Monrepon pääportti - tästä sisään!

Alueen opaskartta, ei saa sitä eikä saa tätä...



Tällä Suomen Leijonalla (kuva alla) on mielenkiintoinen historia.

Gunnar Finnen suunnittelema Itsenäisyytemme Leijona seisoi aikanaan 
 ylpeänä Viipurissa Tervaniemen kalliolla, katsellen tyynesti itää kohti.
Kun Viipuri menetettiin tämä patsas meni "hukkaan" joksikin aikaa.
Sitten se löydettiin täältä kärsineenä. Sen nokka on niistetty,
korvat katkottu, häntä ja jalat katkottu. Mutta siinä se vaan on,
 Siinä se katsoo puistoon tulijoita ja muistuttaa meitä näistä aikaisemmista
ajoistakin. Ei lannistu.

Puistossa on todella hienoja entisen ajan kartanoita ja huviloita.
Tässä niistä yksi kenties eniten kuvattu, ja melko hyvin myös
tästä on tullut Monrepon yksi symboleista.

Kun tämän lähteen vedellä pesee silmänsä, niin ne puhdistuvat....

vai miten se meni. Jotain antiseptistä tässä kuitenkin tarinan mukaan oli.

Siitäkin huolimatta että maa on noussut sen 2-3 metriä.

 

Uhrikallio, jolla Suomen uhri ja syntymä on Mikkoa lainaten

noin suunnilleen tapahtunut - ainakin näin on hyvä ajatella ja kulkea

rauhassa puistossa, ja ihailla luontoa.

Tämä on tässä jo toisen kerran soittamassa Suomalaisuuden

säveltä. Pitkällisen prosessin jälkeen ollaan taas tässä

tilanteessa onneksi. Puistonvartijalla on lisäksi vielä muutama

irtosormi, mikäli jollekkin jää patsaan sormi omaan taskuun.

Kalevala eeposta parhaasta päästä!

 

Tässä alla oppaamme Mikko, muutamalla adjektiivilla vielä hänestä:

- vilpitön

- Suomensukuinen fennomaani luonteeltaan

- huippuosaaja ja aito

- hyväntuulinen

- tarinan kertoja, sekä

- lämmin.

 

Muuten: Monrepon pääportin vieressä on bajamaja-rivistö.

Näin aivan äkkiä en tiedä ketään, kenelle voisin suositella

käyntiä siellä asioimassa. Kävin itse ja tiedän siksi tämän, nyt

kannattaa luottaa ja uskoa tämä puhe ihan tosissaan!

 

Ammoniakki ja kakka leijui aivan valtavana pilvenä

bajamajan sisällä. Vaikka koetin olla hengittämättä,

niin lemu tuntui sittenkin. Myös silmissä tuntui lievää pistelyä.

 

Oli muuten melko kova kokemus. Onneksi ei ollut muutoin

huono olo, olisi nimittäin ollut sitten jo aivan

infernaalinen kokemus - tämäkin riitti!

 

No se siitä kokemuksesta... sitten taas...

 Suomeen Mars! Tässä noustaan Viipurin sillalle ja
vasemmalle jää tämä varuskuntahässäkkä.
On nimittäin kalustoa, mutta melko iäkkään näköistä ja
varmaankin melko vähällä käytöllä - arvelisin.

Sitten tultiin käytännössä tyhjälle Venäjän tulliasemalle.
Siitäkin huolimatta odotettiin bussissa noin tunnin, että edes päästiin
jonottamaan sisälle rakennukseen.

No, maassa maan tavalla!

Oli myös melko syvä "rasvamonttu" ihan bussin vieressä, eikä
minkäänlaista kaidetta, narua tai yhtään mitään estettä tai edes kylttiä.
Kuinkahan moni sen montun kautta on mennyt mustasilmä tai käsi
kainalossa jonottamaan passinsa ja sen valkoisen pikku
lapun kanssa? Veikkaan, että aika moni!

Vihdoin yli ja sitten vielä viimeinen pitkäripainen, missä saa
kaikki loput rahat kulutettua.

Täällä yhdeltä kaverilta aukesi pää...
Tosi ikävä juttu, mutta hienoa että oltiin jo Suomen puolella.
Aina on ikävää kun jollekulle sattuu jotain ikävää, mutta
ei näille asioille mitään voi. Joskus aina näin käy.

Ei ajettu kauan, kun abmulanssi tuli vastaan ja kaveri
pääsi varmaankin tikattavaksi sairaalaan.

Edelleen, Suomen rajaviranomaiset toimivat tosi
ripeästi ja asiallisesti koko "kaatumisen" aikana.
Täydet pisteet heille ja heidän osaamiselleen. Mietin siinä
vain itsekseni, että ollappa tapahtunut kaksi kilsaa
aiemmin, mitenkähän olisi homma suttaantunut?

Kuvassa alla jo Nuijamaan tullirakennus, olimme Suomessa kotona.

 

Täällä me menimme kävelyvauhtia suunnilleen passien kanssa tullin läpi,

kaikki toimi!

 

Kun ajoimme kohti Lappeenrantaa, niin kylläpä oli

siistiä, talot maaleissa, heinät leikattu,

autot maaleissa, metsä hoidettua, jne.

 

On hyvä käydä välillä vähän muualla, niin osaa

taas arvostaa omaa isänmaataan entistä enemmän.

 

Tällainen matka tällä kertaa. Jonkin toisenlainen

seuraavalla kerralla.

 

Päätän raporttini tähän.