Taipalsaaren- ja Parikkalan reservinupseerit toteuttivat jo perinteiseen
tapaan vuosittaisen sotihistorian matkan Venäjälle.
Nyt matkan pääkohteena oli Petäjäsaari, saari Laakokalla.
Tämä taistelupaikka on ollut erittäin traaginen ja merkittävä Suomen sotahistoriassa.
Mutta lähdetään aivan alusta, kello 04.46 - 17 toukokuuta. 2012.
Kamppeet laukuun ja menoksi kohti Lappeenrannan matka-asemaa.
Olipa taas mukava lähteä matkaan, kohti tosi mielenkiintoista paikkaa kohden.
Tästähän se aina alkaa, pikku lapun ja passin kanssa kahden tullin
läpi.
Aika joka kuluu kahden rajan ylittämiseen riippuu muutamasta
asiasta; ruuhkasta, virkailijoiden määrästä ja siitä miten nopeasti
osaamme mennä Venäjänkieliseen aakkoselliseen jonoon
sukunimiemme perusteella passeinemme.
Tavallisesti aikaa kuluu vain noin tunti - puolitoista.
Sitten tullaan tähän jo tutuksi käyneeseen kauppa-ruoka-paikkan.
Täällä ostamme mitä ostammekaan, ja syömme lounaan.
Syömme siksi jo täällä, että tämän jälkeen alkaa heti
sotahistorian kohteille ajo. Ajamme koko päivä kohteita kierrellen
ja vasta illalla olemme jossain hotellissa päivällisellä.
Ensimmäinen kohteemme oli Ruskeala ja siellä ollut
iso kalkkilouhos. Paikalla oli massiivinen vedellä
täyttynyt monttu. Paikka oli kaunis ja sen sai kiertää ympäri
ihastellen ihan pikkurahalla. Paikalla oli myös matmamuistomyymälä.
Sitten ajoimme Ruskealan kirkkon. Tämä oli juuri tulossa ihan
valmiiksi. Tämä kirkko oli rakennettu talkoilla periaatteessa
pelkän kivijalan päälle. Täällä muuten nautimme keittolounaan;
punajuurikeittoa, suolakurkkua ja leipaa - ja kotikaljaa.
Mahtavan hyvä lounas.
Saimme kirertää koko paikan kauttaaltaan. Alakerrassa oli oleskelutiloja
ainakin 30-40 henglle. Siellä oli suihkut ja vessat. Taisi siellä olla
mahdollisuus myös yöpyä. Toisessa kerroksessa oli itse kirkko, ja pieni
ruokailutila, jossa mekin söimme.
Kirkko oli kaunis ja idyllinen.
On todella ikävää, että tämä paikka koki tulipalon noin
vuosi käyntimme jälkeen. Tätä ei enää ole, on taas rauniuokasa.
Olen nänyt tämän raunion, ja se oli surullista. Saapa nähdä kykenevätkö
he vielä kerran rakentamaan kirkon uudelleen.
Tie Rusekalasta Sortavalaan on kapeahkoa hiekka ja maantietä.
Asutusta on likimain joka puolella, ja kakenlaisia pieniä
teollisuus/ kaupparakenuksia on aika paljon.
noin 190 kilometriä Petroskoista länteen ja runsaat 30 km Suomen rajasta.
Kaupunki on Sortavalan piirin hallinnollinen keskus.
Kaupungissa asui yhteensä 19 235 henkeä 2010 (WP).
Sitten saavuimme Murheisten ristille. Muistomerkki on tehty
kummankin maan yhteisvoimin. Patsas muistuttaa meitä
siitä, että murhetta on kummallakin osapuolella. Patsas on
sikäli jännä, että sen toisen puolen neito on Venäläinen ja
toisen puolen neito on Suomalainen. Siis yksi patsas mutta
kirjaimellisesti sillä on kaksi puolta.
Täällä on aina kukkia, juotavaa, tupakkaa ja karkkia
asetettuna maahan patsaan juureen.
Täällä on myös muistomerkkejä ja taisteluhautaa ja muitakin
taistelupaikkoja vielä olemassa ja näkymässä.
Sitten ajoimme lähellä olevalle toiselle muistomerkkipaikalle.
Täällä oli hautausmaa, muistomerkkejä ja sota-aikaista materiaalia
hautojen päällä.
Tämä paikka on Koirinojan pohjoispuolella ja paikka on
Venäläisten sotilaiden hautaus- ja muisto paikka.
Täälläkin oli edelleen näkyvissä ne poterot ja kuopat,
joihin nyt maan alla makaavat olivat taistelun aikana kaatuneet.
Paikalla oli ollut myös komentopaikka, ja myös tämä
oli vielä "kuoppana" näkyvissä tässä alla.
Tässä seuraavassa hieman autenttista materiaalia jota
hautojen ja muistomerkkien päällä oli; luoteja, hylsyjä,
karnaatin paloja, kypäriä, kaasunaamarin osia, jne. Hienoa
että saavat olla paikallaan muistuttamassa paikasta ja sen taistelijoista.
Sitten matkamme jatkui kohti Nietjärveä ja tämän alueen
taisteluita. Nietjärvi sijoittuu Koirinojan ja Pitkärannan noin
puoleeväliin maantieteellisesti. Täällä suomalaisilla oli stoppipaikka, ja täällä
pideltiin järven lohkolla mottia todella sitkeästi kiinni.Tappioita
tuli paljon mutta motti piti.
Tänne hiekkaisen harjun kupeessa olevalle muistomerkille
laskimme kukkalaitteen. Paikka oli hieno ja mieleenjäävä kaikkineen.
Täällä oli myös tosi hyvin nähtävissä missä taistelulinjat olivat kulkeneet.
Kaikki oli aika lailla pysynyt kosemattomana, sillä alueella ei asu ketään.
Tässä yläkuvassa on Suomalaisten taisteluhautaa järven ja Pitkärantaan
kulkevan tien suuntaan.
Sitten ajoimme ensimäiseen tukikohtaamme, hotelliin Pitkärantaan. Pitkäranta
on kaupunki joka oli hyvin vähän muuttunut viimeiseen 70 vuoteen.
Paikka oli historiaa kokonaan. Vain aivan muutama rakennus oli ns.
uusituotantoa, kaikki muu oli todella vanhaa kantaa.
Kaupunki oli kuin kahdesta osasta koottu. Yläkaupunki oli kuvan
mukaista harmaata kerrostalokantaa, ja alakaupunki (sataman ja teollisuusalueen suunta)
oli vanhaa puutalo ja omakotitalo aluetta. Aika paljon oli rakennuksia
jotka olivat kaatuneet ja edelleen olivat maassa.
Hotellimme, hotelli Pitkäranta oli rakennettu 1991. Aivan
perushotelli yhteisine vessoineen ja suihkuineen. Taso oli
juuri sellainen, kuin oletinkin tämän kokoisessa kaupungissa olevan.
Kyllä täällä asui.
Tästä ovesta mentiin hotellin vastaanottoon. Itse hotellihuoneet olivat kuvan
vasemmassa reunassa näkyvässä ns. kerrostalomaisessa osassa.
Aamulla lähdimme heti kohti pääkohdettamme, Petäjäsaarta.
Aamu oli tuulinen ja vähän sateinenkin, toivoin että alus joka oli tilattu
meitä varten Sortavalasta saakka olisi laadukas ja että pääsisin sisätiloihin
Laatokalla ajelun ajaksi.
6. maaliskuuta 1940 käyty taistelu. Taistelussa kaatui muun muassa
46 rantasalmelaista sotilasta, mikä on Suomen osalta toisen maailmansodan
pahin miestappio yhden kunnan osalle samana päivänä. Myös Nilsiä ja
Savonranta kärsivät huomattavia menetyksiä (WP).
Mutta, alus olikin aika pieni, ja vain muutama mahtui kannen alle "suojaan".
Siispä oli kannella koko matkan ajan Petäjäsaareen. Matka kesti noin
45 minuuttia. Ajoimme Laatokalla vastatuuleen ja tyrskyt löivät
vettä päällemme aika ajoin. Onneksi olin ottanut kaulaliinaakin
mukaan, nyt se pääsi oikeuksiinsa. Mutta kuitenkin oli
hienoa ajella Laatokkaa ja katsella sen kauneutta. On se iso järvi!
Sitten tulimme Petäjäsaareen. Paikka ei ole ns. kaupallinen kohde,
eli siellä ei ole laituria ollenkaan. Joten aluksen täytyi rantautua
lähelle rantaa ja tämän jälkeen me menimme partteina
kumiveneillä rantaan tavaroinemme. Aika monta
kumivenekeikkaa tehtiin ennenkuin kaikki olivat maissa.
Kun kaikki olivat päässeet maihin lähdimme tutustumaan esittelyiden
kera tähän merkittävään paikkaan. Paikka oli periaatteessa noin
1x 0,5 km kallioinen luoto. Vain länsipäässä oli hieman puustoa, ja
sekin aika lyhyttä. On tämä ollut kova paikka taistella, ei
mitään suojaa missään.
Täällä ei juuri ole ihmisiä käynyt ja kaikki on niin kuin on aina ollut.
Esimerkiksi ihmisen jäänteitä in vielä näkyvissä. Tässä seuraavassa kuvassa
on sääriluita ja puolikas pääkallo.
Heti sen vieressä saattaa olla syy, miksi nämä tässä ovat
Kuten sanoin, paikka ei ole historiallinen - se on historiaa.
Sitten menimme paikan ainoaan "nykymuotoiseen" paikkaan, eli paikkaan
jossa on sodanjälkeisen ihmisen kädenjäki näkyvissä - muistolaatalle. Tämä
laatta on asetettu muitoksi niille Petäjäsaaren suomalaisille taistelijoille,
jotka täällä antoivat kalleimman mitä antaa voi isänmaansa puolesta.
Hieman yllätyimme että täällä oli jo kukkia ja seppeleita paikallaan.
Olen varma että täällä ei ole turisteja ruuhkaksi saakka, koska tänne
ei periaatteessa pääse lainkaan. Samanlainen muistollaatta on muuten
Parikkalan hautausmaalla.
Sitten tuli toisi outo ja mahtava juttu seuraavaksi. Eräs seurueemme jäsen
tuli yllättäen esiin lumipuvun kanssa ja kertoi (hyvin tiiviisti tässä) seuraavaa:
appiukkoni oli täällä taistelemassa ja hän on yksi niistä 11:sta jotka pääsivät
täältä hengissä pois sodan aikana. Myös tämä lumipuku on juuri se puku
mikä appiukolla oli yllään kun hän täällä oli - juuri tämä sama lumipuku.
Huimaa! Matkalla oli myös tämän sotilaan tyttö, joka nyt oli sillä
paikalla jossa hänen isänsä oli taistellut ja tullut - ihme ja kumma - tullut elävänä
kotiin. Olipa tarina ja olipa lumipuku!
Laskimme sotilaallisin kunniamenoin seppeleen tälle paikalle
kunnioitane ja muistaen, etenkin sitä suurta joukkoa joka ei koskaan
tullut täältä kotiin.
Tämä samainen puku ylläni muuten lausuin
Yrjö Jylhää 30.11.2013 Asemiesjuhlassa Lappeenrannassa.
(Taipaleenjoki, Koti)
Ja seuraava veto tämän puvun kanssa on 13.3.2014
Talvisodan päättymisjuhlassa Hyvinkääsalissa.
Tämän sykähdyttävän seppeleenlakutapauksen jälkeen kävelimme saaren toisen
reunan läpi ja tutustuimme kivikoiseen luotoon myös täällä suunnassa.
Tämä osa saarta oli se, jossa oli edes vähän ollut muuta kuin kalliota
(nyttemmin se oli kasvanut täyteen), mutta tämä oli "väärällä" puolella
ajatellen torjumista ja puolustamista. Eli se jouduttiin tekemään avokalliolla ja
ilman mitään suojaa. Kallioon oli vaikea myös kauvautua!
Sitten palasimme laivalle "satamaan" ja grillasimme eväitä ja
nautimme lounaan tällä merkittävällä paikalla. Laatokan norpat
kurkkivat vedestä meitä ja kummeksuivat että mitä me täällä teemme?
Kaikki olivat aika hiljaisia ja mietteissään koko launaan ajan.
Paikka oli vaikuttanut meihin kaikkiin aika voimakkaasti.
Sitten laivaan ja takaisin ajo Pitkärantaan.
Pitkärannasta lähdimme kohti Suomea. Matkalla pysähdyimme
siihen paikkaan jossa junat olivat suojassa pommituksia. Kun
pommitukset olivat ohi niin junat taas jatkoivat matkaansa.
Sitten jatkoimme kohti Sortavalaa.
Matkalla oli haja-asutusta ja välillä aika karun näköisiä maisemia.
Sortavalaa sanotaan Karjalan Suomalaisimmaksi paikaksi, koska
siellä monikaan asia tai rakennus ole muutunut sittemmin viimeiseen
70 vuoteen. Kiertelemällä Sortavalaa voin allekirjoittaa tämän.
Kaupunki on aika suuri ja jakautunut vesistöstä johtuen kahteen
"keskukseen". sortavalaa leimaa tietty suurkaupunkimaisuus, kaupungissa
onkaikenlaista joka lähtöön. Aika laaja julkinen liikenne, paljon
teollisuuden ja kaupan alan laitoksia, jne.
Hotellimme oli hotelli Sortavala.
Tämä oli ihan ok hotelli. Kaikki toimi ja taso oli sellainen kuin sen
tiesin olevankin - oli ollut aikaisemminkin tässä hotellissa. Huoneet
ovat aika pitkiä mutta valtavan kapeita. Hotellissa on pieni baari ja
ruokaakin saa. Tämä on toinen niistä hotelleista joita suosittelen
Sortavalassa. Toinen olisi hotelli Ladoga. Joku voi toli olla muutakin
mieltä.
Sortavalassa teimme ns. kiertoajelun ja kiersimme aikanaan
merkittävinä rakennuksina pidettyjä kohteita. Kadut ovat pitkiä,
ja osa niistä on kuoppaisia. Sortavalassa myös rakennetaan/ korjataan
"aina" jossain ja jotain.
Ilta-auringossa tein vielä pienen kierroksen Sortavalan keskustassa.
Kaupunki hiljeni noin 6-7 aikaan ja kadut oilivat yllättävän tyhjiä.
Heti aamusta jatkoimme matkaa kohti Suomea. Ajoimme läpi
kaupungin taas ja ihailimme ja ihmettelimme kaupunkia ja
sen merkkirakennuksia.
Siten aikanaan tulimme taas EU:n alueeseen kiinni.
Ja näin olimme taas kohta Suomessa, ja matka oli tehty.
Hieno matka josta jäi paljon muistoja, ja sivistyin taas
paljon omasta historiastamme.
Kiitos TAIRU, kiitos PARRESUPS, kiitos muut matkaajat,
kiitos matkanjohtaja OSa, ja kiitos bussimme kuljettaja Oka.
eli siellä ei ole laituria ollenkaan. Joten aluksen täytyi rantautua
lähelle rantaa ja tämän jälkeen me menimme partteina
kumiveneillä rantaan tavaroinemme. Aika monta
kumivenekeikkaa tehtiin ennenkuin kaikki olivat maissa.
Kun kaikki olivat päässeet maihin lähdimme tutustumaan esittelyiden
kera tähän merkittävään paikkaan. Paikka oli periaatteessa noin
1x 0,5 km kallioinen luoto. Vain länsipäässä oli hieman puustoa, ja
sekin aika lyhyttä. On tämä ollut kova paikka taistella, ei
mitään suojaa missään.
Täällä ei juuri ole ihmisiä käynyt ja kaikki on niin kuin on aina ollut.
Esimerkiksi ihmisen jäänteitä in vielä näkyvissä. Tässä seuraavassa kuvassa
on sääriluita ja puolikas pääkallo.
Heti sen vieressä saattaa olla syy, miksi nämä tässä ovat
Kuten sanoin, paikka ei ole historiallinen - se on historiaa.
Sitten menimme paikan ainoaan "nykymuotoiseen" paikkaan, eli paikkaan
jossa on sodanjälkeisen ihmisen kädenjäki näkyvissä - muistolaatalle. Tämä
laatta on asetettu muitoksi niille Petäjäsaaren suomalaisille taistelijoille,
jotka täällä antoivat kalleimman mitä antaa voi isänmaansa puolesta.
Hieman yllätyimme että täällä oli jo kukkia ja seppeleita paikallaan.
Olen varma että täällä ei ole turisteja ruuhkaksi saakka, koska tänne
ei periaatteessa pääse lainkaan. Samanlainen muistollaatta on muuten
Parikkalan hautausmaalla.
Sitten tuli toisi outo ja mahtava juttu seuraavaksi. Eräs seurueemme jäsen
tuli yllättäen esiin lumipuvun kanssa ja kertoi (hyvin tiiviisti tässä) seuraavaa:
appiukkoni oli täällä taistelemassa ja hän on yksi niistä 11:sta jotka pääsivät
täältä hengissä pois sodan aikana. Myös tämä lumipuku on juuri se puku
mikä appiukolla oli yllään kun hän täällä oli - juuri tämä sama lumipuku.
Huimaa! Matkalla oli myös tämän sotilaan tyttö, joka nyt oli sillä
paikalla jossa hänen isänsä oli taistellut ja tullut - ihme ja kumma - tullut elävänä
kotiin. Olipa tarina ja olipa lumipuku!
Laskimme sotilaallisin kunniamenoin seppeleen tälle paikalle
kunnioitane ja muistaen, etenkin sitä suurta joukkoa joka ei koskaan
tullut täältä kotiin.
Tämä samainen puku ylläni muuten lausuin
Yrjö Jylhää 30.11.2013 Asemiesjuhlassa Lappeenrannassa.
(Taipaleenjoki, Koti)
Ja seuraava veto tämän puvun kanssa on 13.3.2014
Talvisodan päättymisjuhlassa Hyvinkääsalissa.
Tämän sykähdyttävän seppeleenlakutapauksen jälkeen kävelimme saaren toisen
reunan läpi ja tutustuimme kivikoiseen luotoon myös täällä suunnassa.
Tämä osa saarta oli se, jossa oli edes vähän ollut muuta kuin kalliota
(nyttemmin se oli kasvanut täyteen), mutta tämä oli "väärällä" puolella
ajatellen torjumista ja puolustamista. Eli se jouduttiin tekemään avokalliolla ja
ilman mitään suojaa. Kallioon oli vaikea myös kauvautua!
Sitten palasimme laivalle "satamaan" ja grillasimme eväitä ja
nautimme lounaan tällä merkittävällä paikalla. Laatokan norpat
kurkkivat vedestä meitä ja kummeksuivat että mitä me täällä teemme?
Kaikki olivat aika hiljaisia ja mietteissään koko launaan ajan.
Paikka oli vaikuttanut meihin kaikkiin aika voimakkaasti.
Sitten laivaan ja takaisin ajo Pitkärantaan.
Pitkärannasta lähdimme kohti Suomea. Matkalla pysähdyimme
siihen paikkaan jossa junat olivat suojassa pommituksia. Kun
pommitukset olivat ohi niin junat taas jatkoivat matkaansa.
Sitten jatkoimme kohti Sortavalaa.
Matkalla oli haja-asutusta ja välillä aika karun näköisiä maisemia.
Sortavalaa sanotaan Karjalan Suomalaisimmaksi paikaksi, koska
siellä monikaan asia tai rakennus ole muutunut sittemmin viimeiseen
70 vuoteen. Kiertelemällä Sortavalaa voin allekirjoittaa tämän.
Kaupunki on aika suuri ja jakautunut vesistöstä johtuen kahteen
"keskukseen". sortavalaa leimaa tietty suurkaupunkimaisuus, kaupungissa
onkaikenlaista joka lähtöön. Aika laaja julkinen liikenne, paljon
teollisuuden ja kaupan alan laitoksia, jne.
Hotellimme oli hotelli Sortavala.
Tämä oli ihan ok hotelli. Kaikki toimi ja taso oli sellainen kuin sen
tiesin olevankin - oli ollut aikaisemminkin tässä hotellissa. Huoneet
ovat aika pitkiä mutta valtavan kapeita. Hotellissa on pieni baari ja
ruokaakin saa. Tämä on toinen niistä hotelleista joita suosittelen
Sortavalassa. Toinen olisi hotelli Ladoga. Joku voi toli olla muutakin
mieltä.
Sortavalassa teimme ns. kiertoajelun ja kiersimme aikanaan
merkittävinä rakennuksina pidettyjä kohteita. Kadut ovat pitkiä,
ja osa niistä on kuoppaisia. Sortavalassa myös rakennetaan/ korjataan
"aina" jossain ja jotain.
Ilta-auringossa tein vielä pienen kierroksen Sortavalan keskustassa.
Kaupunki hiljeni noin 6-7 aikaan ja kadut oilivat yllättävän tyhjiä.
Heti aamusta jatkoimme matkaa kohti Suomea. Ajoimme läpi
kaupungin taas ja ihailimme ja ihmettelimme kaupunkia ja
sen merkkirakennuksia.
Siten aikanaan tulimme taas EU:n alueeseen kiinni.
Ja näin olimme taas kohta Suomessa, ja matka oli tehty.
Hieno matka josta jäi paljon muistoja, ja sivistyin taas
paljon omasta historiastamme.
Kiitos TAIRU, kiitos PARRESUPS, kiitos muut matkaajat,
kiitos matkanjohtaja OSa, ja kiitos bussimme kuljettaja Oka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti